Orkla

Norjalainen Orkla on lisätty Talousmentor-analyyseihin. Orkla on yksi Norjan vanhimpia yrityksiä ja sen historia ulottuu yli 350 vuoden taakse. Nykyään yhtiöllä on noin 14 670 työntekijää ja sen markkina-arvo on noin 78 miljardia NOK.

Orkla on Pohjoismaiden ja Baltian alueen johtava brändättyjen kuluttajatuotteiden valmistaja. Orklan toimii niin elintarvike-, makeis- ja välipalavalmistajana kuin myös ruoka-ainesten (kuten hiiva, leivontarasvat, jauhot) valmistajana, joiden lisäksi yhtiöllä on kotitalous- ja terveystuotteiden valmistusta.

Edellä mainittujen lisäksi yhtiöllä on vesivoimatuotantoa sekä 50 prosentin osuus alumiinivalmistaja Sapassa ja noin 40 prosentin osuus maali- ja pinnoitevalmistaja Jotun:ssa. Yhtiöllä on myös 1,8 miljardin kruunun edestä kiinteistösijoituksia sekä noin 1,4 miljardin kruunun sijoitussalkku.

Suomalaisille tuttuja Orklan tuotteita ovat mm. Grandiosa pizzat, Fun light mehut, Abban sillit, Kallen mätitahnat, Felix-ketsupit, Taffelin sipsit, Pandan suklaamakeiset, Omo ja Sun pesuaineet sekä Comfort huuhteluaineet, Möllerin kalanmaksaöljyt jne.

Korjaus (27.8.2016, kiitoksia Jarkko): Orkla toimii myös sopimusvalmistajana joillekin tuotemerkeille ja tietyille markkinoille, kuten esimerkiksi Omo ja  Comfort Norjassa. Suomessa Omo ja Comfort ovat Unileverin tuotemerkkejä.

orkla-tuotemix

Yhtiön toimitusjohtajan paikka on ollut lähihistoriassa varsin tuulinen pesti. Nykyinen toimitusjohtaja Peter A. Ruzicka (s. 1964) aloitti tehtävässään vuonna 2014. Häntä ennen toimitusjohtaja vaihtui vuosina 2012 ja 2010.

Orkla tekee varsin voimakkaita ja nopeita ratkaisuja yrityskauppojen suhteen. Esimerkiksi Orkla osti osuuden Carlsbergin panimosta vuonna 2000 ja myi sen vuonna 2004. Vuonna 2005 yhtiö hankki osuuden Elkem:stä, joka myytiin vuonna 2011 Kiinalaiselle Bluestar Group:lle. Viimeisin suuri kauppa on ruotsalaisen Cederrothin (ensiaputuotteet, kuten laastarit, sideharsot yms.) hankinta vuonna 2015.

Nykyiseen strategiaan ja visioon ”johtava kuluttajatuotteiden valmistaja” ei oikein sovi vesivoima (Hydro Power) taikka alumiiniratkaisut (Sapa) ja maalit (Jotun), joten on mielenkiintoista nähdä, pyrkiikö yritys eroon näistä lähivuosien aikana.

Talousmentor-arvoluku

Orklan Talousmentor-arvoluku on 16/30, missä eniten pisteitä laskee osakkeen hinnan korkea taso suhteessa nettotulokseen sekä osingon pysyminen samalla tasolla useamman vuoden ajan. Tarkemmin Orklan arvolukuun voi tutustua tästä: Orklan arvoluku.

Talousmentor-yritysanalyysi

Orklan Talousmentor-yritysanalyysiin voi tutustua tästä: Orkla sijoituskohteena.

Mainokset

5 vastausta artikkeliin “Orkla”

  1. ”Omo ja Sun pesuaineet sekä Comfort huuhteluaineet”

    Tuota voisit vähän avata tarkemmin, millä markkinoilla Omo ja Comfort ovat esimerkiksi Orklan brändejä?

    Tykkää

Kommentit on suljettu.