Campbell Soup Company

Talousmentor-yritysanalyyseihin on lisätty yhdysvaltalainen Campbell Soup Company. Vuonna 1869 hedelmäkauppias Joseph Campbell ja kylmälaatikkovalmistaja Abraham Anderson perustivat yhtiön, josta myöhemmin muotoutui Campbell Soup Company. Aluksi nimi oli Campbell Company, mutta suuren suosion saaneet purkitetut keitot antoivat aihetta lisätä sanan ”Soup” nimen keskelle vuonna 1922.

Campbell markkinoi ja valmistaa korkealaatuisia elintarvikkeita ja virvoitusjuomia. Yhtiö on ehkä parhaiten tunnettu purkitetusta tomaattikeitostaan ja sen punavalkoisesta etiketistä, mutta yhtiöllä on laaja kirjo (noin 3 650) erilaisia tuotemerkkejä.

Yhtiö on markkinajohtaja keitoissa, tuoreissa porkkanoissa sekä kylmissä mehuissa ja orgaanisissa lastenruoissa. Campbell:n brändin lisäksi yhtiön tuotteita myydään mm. ”Bolthouse Farms and Plum Organics”, ”Pepperidge Farm”, ”Arnott’s” ja ”Royal Dansk and Kjeldsens” brändien alla.

cpb-products-groupshot

Yhtiön tuotteita on myynnissä 160 maassa, ja sillä on noin 16 500 työntekijää.

Taloudellinen tilanne

Campbell:n tilikausi poikkeaa normaalista kalenterivuodesta, ja yhtiön tilikausi 2017 on alkanut jo 1.8.2016. Yhtiö julkaisi Q1/2017 tuloksensa tällä viikolla (22.11.2016), jonka pohjalta Talousmentor-analyysi on tehty.

Campbell koki kovia kesällä 2016, kun se joutui vetämään noin 3,8 miljoonaa pulloa tuoremehuja pois markkinoilta valmistusprosessissa ilmenneiden ongelmien takia. Epäilynä oli, että mehut olisivat olleet pilaantuneita. Yhtiö on pyrkinyt korjaamaan tilannetta valmistusprosessia muuttamalla, mutta pääsy takaisin entisiin tuotantomääriin ottaa ainakin alkuvuoteen 2017. Lisäksi yhtiön porkkanaliiketoiminnan sato vuonna 2016 oli odotettua heikompi, mikä vaikutti tämän liiketoiminnan tulokseen.

Campbell:n tulosohjeistus tilikaudelle 2017 on, että liikevaihto on vuoden 2016 tasolla ja oikaistu EBIT kasvaa muutamalla prosentilla. Näin liikevaihtoennuste on 8 100 miljoonaa ja nettotulosennuste 750 miljoonaa dollaria.

Campbell on varsin velkainen, ja sillä on korollisia velkoja 3,6 miljardia dollaria, mikä nostaa yhtiön nettovelkaantumisasteen noin 180 prosenttiin (hyvänä tasona voidaan pitää alle 100 prosentin arvoa). Myös omavaraisuusaste on heikko eli noin 20 prosenttia (hyvänä voidaan pitää yli 40 prosentin arvoa).

Seuraavan 12 kk:n osinkoennuste on 1,42 USD, mikä antaisi tällä osakkeen hinnalla (57,00 USD) noin 2,5 prosentin osinkotuoton.

CAMPBELL SOUP COMPANY23.11.2016 | 57,00 USD
15
★★★★★
Yritysriski ★★★★★
Tuloksen kehitys ★★★★
Taseen kunto ★★★★
Voitonjako ★★★★★
Osakkeen hinta ★★★★

Campbell:n Talousmentor-arvoluku on 15/30, missä pisteitä laskee erityisesti heikko tuloksen kehitys sekä siihen nähden korkea osakkeen hinta. Pisteitä lähtee myös heikon pääoman tuoton perusteella, missä myös edellä mainittu huono tuloskehitys näkyy. Myös taseen korkea liikearvo sekä osingon tason jääminen paikalleen moneksi vuodeksi rasittavat arvolukua.

Campbell:n Talousmentor-yritysanalyysiin voi tutustua tästä: Campbell Soup Company sijoituskohteena.

Advertisements

1 vastaus artikkeliin “Campbell Soup Company”

Kommentit on suljettu.