Ponsse Oyj

Talousmentor-yritysanalyyseihin on lisätty suomalainen Ponsse. Ponsse on maailman johtavia metsäkonevalmistajia, joka on erikoistunut ns. tavaralajimenetelmään perustuvien metsäkoneiden tuotantoon. Tavaralajimenetelmässä puun rungot katkotaan jo metsässä käyttötarkoituksensa mukaisiin mittoihin.

Ponssen omistus on keskittynyttä Vidgrénin perheelle, sillä he omistavat yhtiöstä noin 62 prosenttia. Lisäksi Einari Vidgrén Säätiö omistaa Ponssesta vähän alle 1,5 prosenttia.

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti Ponssen vuonna 1970 Vieremäelle, kun toisten tekemät koneet eivät tahtoneet kestää. Piti tehdä itse parempi. Nykyään Ponsse on maailman johtavia metsäkonevalmistajia, sillä on 1 330 työntekijää ja yhtiön markkina-arvo on noin 650 miljoonaa euroa.

ponsse-fox-harvesteri
Ponsse Fox harvesteri
Kuva: http://www.ponsse.com/fi/media-arkisto/kuvat/tuotteet/harvesterit/fox

Taloudellinen tilanne

Ponssen liikevaihdosta viennin osuus on yli 75 % prosenttia, joten vientimaiden vero- ja tullilainsäädännössä tapahtuvat muutokset voivat vaikuttaa yhtiön kannattavuuteen.

Yhtiön taloudellinen tilanne on hyvä ellei jopa erinomainen. Liikevaihto ja nettotulos ovat nousussa. Yhtiön tase on vahvassa kunnossa, kun korollisia velkoja on suhteellisen vähän. Lisäksi pääomat tuottavat hyvin ja osinko on nousussa neljättä vuotta peräkkäin.

Ponssen liikevaihto on kääntynyt muutaman vuoden aikana mukavaan nousuun, kun se vuosina 2011 – 2013 polki paikoillaan noin 315 – 330 miljoonassa eurossa. Nyt tilikaudelle 2016 odotetaan noin 500 miljoonan euron liikevaihtoa. Myös nettotulos on lähtenyt hyvään nousuun, mikä on näkynyt myös marginaalien nousuna. Eli toimintaa on pystytty tehostamaan.

Ponssen tilauskanta oli Q3/2016 lopussa 163,2 (Q3/2015: 173,7) miljoonaa euroa.

Ponssen tase on hyvässä kunnossa, sillä velkaa on suhteellisen vähän. Lisäksi pääoman tuottoluvut ROE ja ROI ovat yli 30 prosentin tasolla jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Tilikauden 2016 osinkoennuste on 0,65 euroa, joka tällä osakkeen hinnalla (23,23 EUR) antaisi noin 2,8 prosentin osinkotuoton.

PONSSE10.12.2016 | 23,23 EUR
24
★★★★
Yritysriski ★★★★★
Tuloksen kehitys ★★★★★
Taseen kunto ★★★★★
Voitonjako ★★★★★
Osakkeen hinta ★★★★★

Ponssen Talousmentor-arvoluku on 24/30. Hyvällä tasolla olevia arvoluvun pisteitä laskee osingon lasku tilikaudella 2012 sekä osakkeen korkea hinta PE7-luvulla ja alle 3 prosentin osinkotuotolla mitattuna. Ponssen liikevaihdon ja tuloksen kehitys on ollut hyvää. Samoin tase on hyvässä kunnossa.

Ponssen Talousmentor-yritysanalyysiin voi tutustua tästä: Ponsse sijoituskohteena.

Advertisements

4 vastausta artikkeliin “Ponsse Oyj”

  1. 2012 sekä osakkeen korkea hinta PE7-luvulla ja alle 3 prosentin osinkotuotolla mitattuna. Ponssen liikevaihdon ja tuloksen kehitys on ollut hyvää. Samoin tase on hyvässä kunnossa.

    Siis mitähän vittua, mikä 2012 arvostus ja PE7 luku?

    Tykkää

    1. Tuo 2012 viittaa osingonlaskuun tilikaudella 2012.

      PE7 olisi tosiaan tuossa voinut avata enemmän, mutta se on 7 vuoden tuloskeskiarvolla laskettu PE-luku. Sen avulla voidaan katsoa tuloskuntoa yli taloussuhdanteiden. Sopii yrityksiin, joiden toiminta on luonteeltaan syklistä, kuten esim. raskaan teollisuuden yhtiöt monesti ovat.

      Tykkää

  2. Kiitos mielenkiintoisesta analyysistä! Hyvä että olet laskenut lukuja useammalle vuodelle, niin kuvasta muodostuu oikeampi, Ponssehan on yhden tuotelinjan yhtiönä loppujen lopuksi aika lailla suhdanteiden armolla ja jos USA laittaa sitä vastaan pystyyn tuontitullit (kun maan sisäistä tuotantoa ja kilpailua on), niin sitten liikevaihto taas romahtaa.

    Tykkää

    1. Kiitoksia kommentista!

      Kyllä, juuri näin. Sijoittajan on tosiaan hyvä tiedostaa Ponssen kohdalla poliittinen riski ja tuontitullien mahdollisuus. Varsinkin, kun Trump on uhonnut tullien asettamisesta.

      Ponsse raportoi Pohjois- ja Etelä-Amerikan luvut (2016e: 150 mEUR), joten on hankalaa arvioida USA:n osuutta liikevaihdosta. Jos USA:n osuus on esimerkiksi 50-75 mEUR, niin tuosta voi haarukoida sitä, että jos mahdolliset tullit ovat 30 prosenttia, niin paljonko liikevaihto tippuu ja toisaalta kompensoiko/lisääkö muuttuvat valuuttakurssit tullien vaikutusta. Ja miten tämä kaikki vaikuttaa tuloksentekokykyyn USA:ssa.

      Tykkää

Kommentit on suljettu.