Viikkokatsaus 30/2017

Viikko 29 jatkui vauhdikkaana ja osakekurssit heilahtelivat paljonkin. Orion romahti lähes -18 prosenttia viikon aikana. Tulosvaroittajat nousivat huomiolistan kärkeen. Talousmentor-salkkuun hankittiin IBM:n osakkeita. Tulevalla viikolla jälleen 12 yritystä raportoi Q2/2017 tuloksensa ja tässä kirjoituksessa näiden yhtiöiden tulosennakot.

Talousmentor-salkku

Viikon 29/2017 lopussa

  • Talousmentor-salkku: 27 346,91 (-3,0 %)
  • Seligson vertailusalkku: 31 052,80 (-0,8 %)

Ero vertailusalkun hyväksi on nyt -3 705,89 euroa.

Kun viikko sitten juhlistin sitä, että olipas mukava viikkomuutos pitkään aikaan, niin nyt tuli kylmää vettä niskaan. Laskua -3,0 prosenttia, jollainen viimeksi nähtiin noin 9 – 10 kuukautta sitten (viikko 37/2016), jolloin laskua oli -4,0 prosenttia.

Talousmentor-salkun tilannetta voi tarkemmin seurata Salkku-sivulta.

Sijoituspäiväkirja

Talousmentor-salkkuun ostettiin 25 IBM:n osaketta kuluneella viikolla, ja tämän kaupan yhteissummaksi tuli 3192,35 euroa. Sijoituspäiväkirjaa ei sen kummemmin tarvitse kirjoittaa, sillä kirjoitus Talousmentor-salkku: IBM (osto) sisältää varsin hyvin taustaa osakehankinnalle. Käteistä salkussa on nyt noin 428 euroa.

Salkussa on nyt 10 eri yrityksen osaketta, joten strategianmukainen hajautus on suoritettu. Osinkoja on tämän vuoden kuluessa kertynyt noin 959 euroa ja nykyisillä valuuttakursseilla laskettuna loppuvuoden osinkoennuste on 288 euroa. Näin koko vuoden 2017 ennustettu osinkosaalis on noin 1 247 euroa eli selvästi yli tämän vuoden tavoitetason 1 000 euroa.

Huomio ja tavoitehinnat

Tulospettymysten saattelemana osakkeiden hinnat ovat heilahdelleet voimakkaasti. Tämän johdosta huomiohinnat ovat alittuneet monelta yritykseltä. Tällä hetkellä 6 lähinnä huomiohintaa olevat yhtiöt ovat (katso koko lista Yrityslista: Tavoitehinnat):

Yritys                  Osake         Huomiohinta    %
Harley-Davidson         48,26 USD      49,98 USD    HUOM!
IBM                    147,08 USD     147,95 USD    HUOM!
CHRW                    65,56 USD      65,84 USD    HUOM!
Campbell Soup Co        52,00 USD      52,03 USD    HUOM!
Ericsson                52,40 SEK      52,17 SEK    -0,4 %
Orion                   45,26 EUR      44,24 EUR    -2,3 %

Kaikki listalla olevat yhtiöt (paitsi Campbell Soup Company) julkistivat tuloksensa kuluneella viikolla – ja kaikissa markkinareaktiot olivat voimakkaita.

  • Harley-Davidson: viikkomuutos -6,5 %
  • IBM: -4,6 %
  • CHRW: -5,6 %
  • Ericsson: -15,9 %
  • Orion: -17,9 %

Orionin kohdalla viikkomuutos jopa yllättää, sillä itse en ymmärtänyt, että se putosi noin rajusti. Itse pitäisi Orionia vielä tälläkin hintatasolla turhan kalliina kasvunäkymiin nähden. PE=24,9x, ROE=38,7%, osinkoennuste 1,40 EUR (3,1 %) ja Talousmentor-arvoluku 23/30.

Muutama vuosi sitten Orionia myytiin PE-kertoimella 16 – 17, joten nykyisellä EPS-ennusteella (1,84 EUR) osakkeen tätä vastaava hinta olisi noin 30 eurossa. Sinne on vielä huimasti matkaa ja epäilen, että se sinne asti laskee. Kurssilasku (ja siltikin vielä korkea hinta) oikeastaan kertoi sen, kuinka korkealle Orionin arvostus oli ehtinyt nousta.

Huomiohintojen alituksista tarrautui mukaan siis IBM:n osakkeita. CHRW:tä oli jo aikaisemmin salkussa ja Harley-Davidsonin pyörätoimitusten ongelmat mietityttävät. Ericsson vieraili salkussa vuosi sitten ja se on kyllä boikotissa Talousmentor-salkkuun vielä pitkään.

Viikko 29 yhtiötapahtumia

Kuluneella viikolla Talousmentor-yrityslistalta 12 yhtiötä julkaisi tuloksensa. Näistä 11 on ehditty käymään läpi ja puuttuva Union Pacific Corporation saataneen huomenna valmiiksi. Tässä lyhyesti näiden yritysten tuloksista:

  • Alfa Laval: Tilauskertymä jatkoi kasvuaan. Onko Energy ja Marine segmenttien pohjat nähty?
  • Betsson: Casino- ja mobiili-pelien nopea kasvu veti liikevaihdon ja tuloksen hyvään nousuun.
  • CHRW: Liikevaihto kasvoi selvästi, mutta kannattavuus koetuksella kovan marginaalipaineen alla.
  • CSX: Kasvu jatkui rahtimäärien ja -hintojen noustessa. Hiilirahdin liikevaihto noin +30 % kasvussa.
  • Ericsson: Vaikea tilanne jatkuu. Kevään 2018 osinko vaarassa?
  • Harley-Davidson: H1/2017 aikana pyörätoimitukset laskivat yli -10 % ja tulos peräti -16 %.
  • IBM: Lasku jatkui edelleen Q2:lla. Ohjeistus ennallaan eli EPS 11,95 USD. Vapaa rahavirta vahvalla tasolla.
  • Orion: Tulosta heikensivät Easyhaler:n markkinointipanostukset sekä kiristyneen kilpailun seurauksena ohentuneet katteet. Yhtiö toisti aikaisemman ohjeistuksensa vuodelle 2017.
  • Telenor: Nosti näkymiään ja aloittaa omien osakkeiden ostot.
  • Telia Company: Yhtiö aikoo vähentää 850 työntekijää, joista 650 Ruotsissa.
  • Yara: Energian hinnan nousu ja lannoitteiden hintojen ylitarjonta näkyi tuloksen reippaana laskuna.

Näiden yritysten tulosyhteenvedot on esitelty kirjoituksissa

Viikon 30 yhtiötapahtumia

Tulevalla viikolla jälleen 12 Talousmentor-yrityslistan yritystä raportoi Q2/2017 tuloksensa. Tässä lyhyesti se, mitä yrityksiltä voi odottaa.

UPM

UPM julkaisee Q2/2017 tuloksensa tiistaina 25.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 3 550 miljoonaa EUR
  • nettotulos: 130 miljoonaa EUR

UPM:n palaset loksahtelivat paikoilleen Q1:n aikana.

  • UPM Changshun uuden erikoispaperikoneen tuotanto näkyi Speciality Papers -segmentin luvuissa niin, että liikevoitto kasvoi merkittävästi.
  • Sanomalehtipaperin liikevoitto nousi voitolliseksi yhtiön sopeuttamisohjelmien seurauksena. Yhtiö sulki 2 tehdasta Q1:lle, jonka lisäksi UPM on myymässä 3 vesivoimalaitostaan. Nämä myynnit tarvitsevat vielä viranomaishyväksynnät.
  • Otepään tehtaan laajennuksen vaikutus näkyi niin, että Plywood-segmentti teki ennätystuloksen Q1:llä.

Jatkuiko vahva meno myös Q2:lla? Millaisena sellun hinnankehitys näyttää loppuvuodelle?

Norsk Hydro

Norsk Hydro julkaisee Q2/2017 tuloksensa tiistaina 25.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 23 500 miljoonaa NOK
  • nettotulos: 1 750 miljoonaa NOK

Kuten aiemmin saatiin kuulla Orklan Q2/2017 tulosjulkistuksen yhteydessä, niin Norsk Hydro ostaa Orklan osuuden Sapasta. Miten Norsk Hydro näkee Sapan hankinnan ja millaisia odotuksia ja parannuksia se tuo tuloskuntoon?

Q1:llä alumiinioksidin ja alumiinin hintojen nousut näkyivät liikevaihdon (+15,5 %) ja liikevoiton (+42,4) vahvana kehityksenä. Mikä on tilanne Q2:lla ja millaisia ohjeistuksia yhtiö antaa loppuvuotta koskien.

Yhtiön kustannussäästöohjelman toteutus oli hieman aikataulua jäljessä alkuvuoden aikana. Mikä on tilanne nyt? Säästöohjelma tulisi tuottaa noin 2,9 Mrd NOK:n vuosisäästöt vuodesta 2019 alkaen. Paljonko ohjelma tuottaa ”hyvää” jo tällä hetkellä?

Texas Instruments

Texas Instruments julkaisee Q2/2017 tuloksensa tiistaina 25.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 3 600 miljoonaa USD
  • nettotulos: 970 miljoonaa USD

Tilikaudelle 2017 odotetaan noin 6 – 7 prosentin liikevaihdon kasvua. Nettotulos on kasvanut keskimäärin lähes +20 prosentin vuosivauhdilla viimeisen neljän vuoden ajan. Tukeeko Q2-raportti näitä kasvulukuja vuodelle 2017?

AMD

AMD julkaisee Q2/2017 tuloksensa tiistaina 25.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 1 130 miljoonaa USD
  • nettotulos: 0 miljoonaa USD

Keväällä kauppoihin tulleiden Ryzen 5 ja 7 prosessorien odotetaan vetävän myyntiä ja tuloksellisuutta ylöspäin. Näkyykö tämä jo merkittävästi AMD:n luvuissa?

Lisäksi Intel on sekoillut omien uusien prosessorien julkaisun suhteen niin, että monet tietokonepelaajat pohtivat PC-tietokoneiden prosessorien vaihtoa AMD:n uutuuksiin. Tämä voi tuoda pientä nostetta AMD:n lukuihin, jos ei tähän kvartaaliin, niin tuleviin.

Cramo

Cramo julkaisee Q2/2017 tuloksensa keskiviikkona 26.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 185 miljoonaa EUR
  • nettotulos: 23 miljoonaa EUR

Cramon kone ja laitevuokrauksen myynti oli vahvaa Q1:llä etenkin Ruotsin ja Suomen rakennusteollisuuden aktiviteetin seurauksena. Miltä markkinatilanne näyttää nyt?

Q1:llä siirtokelpoisten tilojen liikevaihto laski noin -8 prosenttia. Vieläkö liikevaihdon lasku on jatkunut Q2:lla? Yltääkö segmentti liikevaihdon ja liikevoiton kasvuun tänä vuonna?

Stora Enso

Stora Enso julkaisee Q2/2017 tuloksensa keskiviikkona 26.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 2 550 miljoonaa EUR
  • nettotulos: 120 miljoonaa EUR

Q1:llä Stora Enson liikevaihto nousi +2,1 prosenttia, mikä oli ensimmäinen kerta yli 5 vuoteen. Kasvua tuli siitäkin huolimatta, että vertailuvuoteen sisältyi mm. myydyt Kabelin ja Arapotin paperitehtaat sekä Suzhoun tehdasalue. Liikevaihto kasvoi Beihain kartonkitehtaan ja Varkauden kraftlaineritehtaan ylösajon ja suurempien volyymien vetäminä.

Jatkuiko liikevaihdon kasvu myös Q2:lla? Miten sellun hinnanmuutokset näkyivät Storan tuloksessa?

Stora Enson kohdalla nettotulos sisältää paljon erilaisia kertaluontoisia eriä, jotka heilauttelevat tulosta vuosittain. Yksi tällainen erä on mm. biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos, joka kasvaa, kun metsä kasvaa tai pienenee, kun sitä kaadetaan. Siksi sijoittajan on hyvä katsoa tarkemmin tuloslaskelmaa ja tulokseen vaikuttavia eriä.

Corning

Corning julkaisee Q2/2017 tuloksensa keskiviikkona 26.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 2 500 miljoonaa USD
  • nettotulos: 350 miljoonaa USD

Corningin tulokseen vaikuttaa merkittävästi valuuttakurssisuojauksista aiheutuvat laskennalliset tuotot tai tappiot, joten pelkästään nettotulosta tai EPS:iä katsomalla osakkeen ostoihin tai myynteihin ei pidä ryhtyä.

Display Technologies -segmentti tuo yhtiön liikevoitosta (ebit) noin 65 – 75 prosenttia, joten fokus siihen, miten tämän segmentin liiketoiminta kehittyy.

Ford Motor Company

Ford julkaisee Q2/2017 tuloksensa keskiviikkona 26.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 40 000 miljoonaa USD
  • nettotulos: 1 750 miljoonaa USD

Q1:n aikana automyynti laski prosentin verran, mutta Ford pystyi parantamaan liikevaihtoa +3 prosenttia myynnin kohdistuessa aiempaa kalliimpiin malleihin. Nettotulos laski selvästi mm. kiinteiden kulujen nousun seurauksena.

Yhtiö nimitti uuden toimitusjohtajan toukokuussa. Millaisiin toimiin hän ryhtyy Fordin peräsimessä?

Amer Sports

Amer Sports julkaisee Q2/2017 tuloksensa torstaina 27.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 490 miljoonaa EUR
  • nettotulos: –

Nettotulos voi heilahtaa tappiolle erinäisten kertaluontoisten kulujen seurauksena. Yhtiö kertoi Q1/2017, että 8 miljoonaa euroa tehostamisohjelman kuluja kirjataan Q2/2017 tulokseen.

Sijoittajan on myös hyvä muistaa, että Amer kertoi Q4/2016 raportin yhteydessä, että ”kasvu painottuu vuoden 2017 toiselle puoliskolle”.

Miten haastava USA:n markkinatilanne (etenkin ostoskeskusmyymälät) näkyy Amerin luvuissa? Miten kevään ja kesän mittaan muuttunut dollarin kurssi vaikuttaa raportoituihin lukuihin?

Edison International

Edison International julkaisee Q2/2017 tuloksensa torstaina 27.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 2 900 miljoonaa USD
  • nettotulos: 300 miljoonaa USD

Yhtiö tekee suuria investointeja – noin 4 miljardia dollaria vuodessa. Tämä on nostanut korollisten velkojen määrän noin 14,2 miljardiin dollariin. Sijoittajan on hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten USA:ssa nouseva korkotaso alkaa näkymään korkomenoissa.

Yhtiön Q1:n ”Core earnings EPS” ennuste vuodelle 2017 oli 4,04 – 4,24 USD. Tuleeko tähän muutoksia?

Aflac

Aflac julkaisee Q2/2017 tuloksensa torstaina 27.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 5 350 miljoonaa USD
  • nettotulos: 600 miljoonaa USD

Aflac:n liikevaihdosta vastaa Japanin yksikkö 70 – 80 prosentin osuudella. On hyvä pitää mielessä, että suurin osa jeni-perustaisesta liiketoiminnasta muutetaan dollareiksi vain raportointimielessä. Siksi sijoittajan on hyvä katsoa tulosraportista myös jeni-määräisten lukujen kehitys. Jenin kurssi on Q2:n aikana ollut keskimäärin 110 – 112 tasolla eli viime vuoden tasolla.

Q1:llä Aflac odotti pretax operating earnings (osakekohtainen oikaistu tulos ennen veroja) olevan:

  • Q2/2017: 1,55 – 1,70 USD (jenikurssi 105 – 115).
  • 2017: 6,40 – 6,65 (jenikurssi 109)

Tuleeko tilikauden 2017 ennusteeseen muutosta?

Securitas

Securitas julkaisee Q2/2017 tuloksensa perjantaina 28.7.2017 ja ennusteena on

  • liikevaihto: 23 000 miljoonaa SEK
  • nettotulos: 675 miljoonaa SEK

Turvallisuustilanne Euroopassa ja muuallakin maailmaa on heikentynyt kuluneiden kuukausien aikana. Miten tämä muutos näkyy Securitaksen luvuissa?

Q1:llä liikevaihto kasvoi +9,1 prosenttia ja nettotulos +7,8 prosenttia. Jatkuuko hyvä vire myös Q2:lla?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s