Uudenvuodenlupaus 2018 – joko se unohtui?

Vuodenvaihde oli muutama päivä sitten, ja nyt se tuntuu jo kovin kaukaiselta muistolta. Silloin tehtiin myös uudenvuodenlupauksia. Muistatko? Vähemmän alkoholia, sokeria, kahvia ja tupakkaa sekä enemmän ulkoilua ja liikuntaa.

Jos muut lupaukset ovat jo unohtuneet tai jo rikkoutuneet, niin pidä edes se säästämislupaus. Muut lupaukset voit aloittaa myöhemminkin, mutta säästämisen aloittamista ei pidä siirtää, sillä se tulee yllättävän kalliiksi.

Kirjoitus on uudelleenlämmitetty versio vuodentakaisesta UVL-sarjan sekä viime syksyn itseensä panostamisen kirjoituksista.

Muutama kuukausi sinne tänne – mitä väliä?

Jos säästän 100 euroa kuukaudessa ja jos aluksi muutama kuukausi jää väliin, niin kestän sen muutaman sadan euron vajeen 40 vuoden päästä. Eli ei paljoa merkitse.

Oletetaan seuraavassa, että 30-vuotias pohtii 100 euron säännöllistä kuukausisäästämistä aina 70-vuotiaaksi asti. Näin hänen säästöaikansa on 40 vuotta. Oletetaan lisäksi, että hän saa sijoituksilleen keskimäärin 6,2 prosentin vuotuisen tuoton, kuten kirjoituksessa UVL 2018: Puskurirahasto ja rahalähetys tulevaisuuden itsellesi todettiin.

Muista, että säästetty 100 euroa kasvaa korkoa korolle, joten vaje ei ole 100 euroa vaan noin 1 100 euroa 40 vuoden kuluttua. Jos säästökuukausia jää useampia välistä, niin silloin summa kertautuu. Jos säästämisen aloittaminen viivästyy vuodella, niin vajetta on kertynyt jo keskimäärin 12 500 euroa! Ja tämä nykyrahassa, missä inflaatio on huomioitu!

Excelin FV()-funktiolla tämä voidaan laskea seuraavasti. Jos säästämisen (100 e/kk eli 1 200 e/vuosi) aloittaa nyt, ja säästöaika on 40 vuotta ja tuotto-odotus on 6,2 prosenttia:

FV(0,062; 40; 1200) = 195 300 euroa

Jos vastaavasti säästämisen aloittaa vuoden päästä, niin säästöaika on 39 vuotta. Tällöin:

FV(0,062; 39; 1200) = 182 800 euroa

Näin tulevaisuuden itselläsi eli 70-vuotiaalla mummelilla tai papparaisella olisi arviolta noin 12 500 euroa vähemmän, jos säästämisen aloittaa vuotta myöhemmin. Excelillä voit näillä kaavoilla laskea omaan elämäntilanteeseesi sopivat arvot.

tiimalasi

Pidä mielessäsi tämä potentiaalinen säästösumma (esimerkiksi 195 300 euroa), joka odottaa sinua tulevaisuudessasi. Joka kuukausi, joka jää välistä, niin säästösumma pienenee noin 1 100 eurolla eli 30 – 35 euroa päivässä. Helmikuussa summa olisi enää 194 200 euroa ja joulukuussa summa olisi pienentynyt 182 800 euroon.

Lukemat pyörivät kuin auton matkamittari – tosin väärään suuntaan.

Tarkasti laskien alun 1 100 euron kuukausivaje pienenee aina hieman seuraavan kuukauden kohdalla. Eli mikäli helmikuun säästö jää väliin, niin sen aiheuttama vaje on hieman 1 100 euroa pienempi, koska säästöaika on kuukautta lyhyempi. Vuoden päästä säästöaika on 39 vuotta, ja jos tammikuun 2019 säästö jää väliin, niin sen aiheuttama vaje on noin 1 045 euroa.

Itseensä panostaminen

Syksyllä kirjoitin Itseensä panostaminen ja Itseensä panostaminen – jatkoa kirjoitukset. Näin uudenvuodenlupausten aikana kannattaa kerrata myös näiden kirjoitusten sisältö.

Nykyaikainen työelämä vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä – ja vastuu tästä lankeaa työntekijälle. Kukaan muu ei tee sitä hänen puolestaan, ja jos se jää tekemättä, niin seuraukset tuntuvat ensisijaisesti hänen elämässään.

Uuden oppimisen asenne ratkaisee jo paljon. Jos uutta työtehtävää hakiessa pystyy osoittamaan, että on kiinnostunut uusista asioista ja on kehittänyt itseään pitkäjänteisesti, niin työnhakija on vahvoilla työpaikan saannin suhteen.

Siksi olisi hyvä luoda ja ylläpitää yhden tukijalan sijaan, kahta tai useampaa tukijalkaa, joiden avulla voi pitää tulevaisuuden valintavaihtoehtoja avoinna.

library

Hyvä ja yhtenäinen työura on tärkeää säästämisen jatkuvuuden takia. Lakisääteisen eläkkeen säännöt ehtivät muuttua moneen kertaan tulevien vuosikymmenten aikana, joten sen pysyvyyteen tai kattavuuteen ei kannata luottaa. Jotta työura voisi kestää pitkään, niin se oikeastaan vaatii tässä, nopeasti muuttuvassa maailmassa sitä, että omasta työelämän markkina-arvosta pidetään aktiivisesti huolta.

Itselleen voikin esittää kysymyksen:

Miten kehitän omaa työelämän markkina-arvoa vuonna 2018?

Se voi olla uusien asioiden opiskelua esimerkiksi itseopiskeluna, kurssituksin tai opintokokonaisuuksia ammattikorkeakoulussa yms. Tai työpaikalla uusiin työtehtäviin tarttumista tai hakemista sekä aktiivista verkostoitumista. Sellaista, joka motivoi sinua ja josta on mahdollisesti tulevaisuudessa hyötyä.

Oma uudenvuodenlupaukseni

Uudenvuodenlupaukseni vuodelle 2017 oli, että käyttäisin kaikenlaisiin herkkuihin maksimissaan noin 200 euroa sekä Veikkauksen peleihin noin 270 euroa.

Miten kävi?

Vuonna 2017 herkkuihin kului noin 300 euroa ja Veikkauksen peleihin noin 300 euroa. Yhteensä noin 600 euroa eli paljon yli uudenvuodenlupauksen. Siinä mielessä voi olla pettynyt.

Toisaalta lähtötilanne oli se, että vuonna 2016 karkkiin yms. meni 400 euroa ja Veikkauksen peleihin noin 540 euroa. Yhteensä 940 euroa. Tähän nähden vuosi 2017 sujui varsin mukavasti. Kulut pienenivät noin 340 euroa eli reilu kolmannes.

Vuoden 2018 tavoitteet voisivat olla, että molempien kulutaso pitäisi pudota 20 prosenttia eli herkkuihin ja peleihin kumpaankin noin 240 euroa. Tuosta tulee tasan 20 euroa kuukaudessa molempiin eli vielä voi syödä ihan mukavasti jäätelöä ja laittaa silloin tällöin muutaman rivin lottoa…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s