Viikkokatsaus 9/2019

  • Q4-tuloskierros ottaa loppukirin tulevalla viikolla, kun 5 yritystä Talousmentor-yrityslistalta raportoi tuloksensa. Kirjoituksessa näiden yhtiöiden ennakot (mm. Olvi)
  • Swedbankin osake koki kovia (-18 %) rahanpesuepäilyjen nostaessa taas päätään
  • Kraft Heinzin osake koki myös kovia (-27,5 %) heikon Q4-tulosraportin johdosta
  • Warren Buffett:lta vuotuinen sijoittajakirje

Talousmentor-salkku

Viikon 8/2019 lopussa:

SALKKU Arvo 1 vko 3 kk Vuoden alusta 12 kk
Talousmentor 27 014 € -1,2% 2,6% 5,1% -1,9%
Seligson-vertailusalkku 33 076 € 0,8% 6,2% 10,7% 3,1%

Talousmentor-salkun viikon negatiivista kehitystä selittää Nordean -5 prosentin lasku. Se taas johtui pitkälti Swedbank:n rahanpesuepäilyistä, joka vaikutti pankkisektoriin laajasti. Nordean nimi nousee näissä rahapesuepäilyissä aina silloin tällöin esiin, mutta mitään Swedbankenin taikka Danske Bankin tapaista isoa epäilyä ei ole tullut julki.

Talousmentor-salkun ero Seligsonin vertailusalkkuun on nyt noin 6 000 euroa, joka on käsittämätön suoritus. Ei siis Seligsonin salkun hyvä kehitys, vaan se, että olen jäänyt noin paljon jälkeen. Kieltämättä mielessä on käynyt, että pitäisiköhän tunnustaa tosiasiasta ja laittaa rahat suosiolla indeksiin, kun sen lyöminen on vaikeaa. Teen Q4 ja vuoden 2018 salkkukatsauksen parin viikon kuluttua, jolloin palaan tähän tarkemmin.

Talousmentor-salkun tilannetta voi tarkemmin seurata Salkku-sivulta.

Huomiohinnat

Huomiohintalistalla on vain 3 yritystä (katso koko lista Yrityslista: Huomiohinnat):

YRITYS Osake Huomio-hinta %
Kraft Heinz Company 34,95 $ 39,80 $ 13,9% HUOM!
Swedbank 171,40 kr 180,11 kr 5,1% HUOM!
Campbell Soup Company 32,83 $ 31,62 $ -3,7%

Campbell Soup Company (USA) raportoi tuloksensa tulevalla viikolla, joten sen suhteen kannattaa olla kärsivällinen ja katsoa raportti ensin.

Kraft Heinz Company (USA)

Kraft Heinz raportoi tuloksensa ja osake laski -27,5 prosenttia tulosjulkistuksen jälkeen. Raportoitua tulosta rasitti -15,5 miljardin dollarin alaskirjaukset. Lisäksi yhtiö kertoi, että ennakoitua nopeampi kustannusinflaatio ja kustannussäästöohjelman ennakoitua alhaisemmat säästöt tulivat yllätyksenä. Osinkoa laskettiin alhaisimmalle tasolle yhdistyneen yhtiön historiassa ja osakekin on nyt vain 36 prosenttia siitä, mitä se oli kaksi vuotta sitten. Helmikuussa 2017 osake kävi 96 dollarissa, kun nyt se on noin 35 dollaria.

Lisäksi SEC aloitti tutkimukset yhtiön kirjanpitokäytäntöihin liittyen, josta yhtiö kirjasi jo -25 miljoonaa dollaria suuremmat kulut. Tämä summa on varsin pieni Kraft Heinz:n mittakaavassa, mutta tutkinta jatkuu ja sieltä voi vielä tulla lisää kuluja.

Yhtiö kertoi, että se kiihdyttää järjestelyitä taseensa tasapainottamiseksi, joka tarkoittanee liiketoimintojen myyntejä tai alasajoja. Omasta mielestäni tilanne näyttää samankaltaiselta, kuin Campbell:n, missä se karsii toimintoja isolla kädellä. Eli lisää miljardiluokan alaskirjauksia voi vielä tulla, joka pitää tulosta tappiollisena pitkän aikaa. Liikearvoa on taseessa vielä 36,2 miljardia dollaria, joten siitä riittää alaskirjattavaa.

Spekuloija voi löytää osakkeesta hyviä osto/myyntitilanteita, mutta sijoittajan kannattaa olla juuri nyt varovainen yhtiön kanssa.

Swedbank (SWE)

Swedbankin osake laski viikossa noin -18 prosenttia noin 210 kruunusta noin 171 kruunuun. Yhtiön Viron rahanpesu epäilyt nousivat jälleen otsikoihin, kun Ruotsin TV:ssä esitetyssä dokumentissa väitettiin yhtiön läpi olisi liikkunut 40 miljardia kruunua epäilyttävää rahaa. Linkki YLE:n uutiseen aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-10655077

Syksyllä, kun Swedbank oli otsikoissa samasta aiheesta, yhtiö kiisti osallistuneensa rahanpesuun. Yhtiö kiisti jälleen syytökset. Myöskään Ruotsin finanssitarkastus ei tuolloin löytänyt huomautettavaan yhtiön toiminnasta. Toisaalta on hyvä muistaa, että helmikuussa 2018 Liettuan keskuspankki antoi Swedbankille varoituksen rahanpesun valvonnan puutteista.

Swedbank on käynnistänyt myös oman tutkinnan, jolla pyritään saamaan selvyyttä tilanteesta.

Swedbankin uutistiedotteita voi seurata täältä:
https://www.swedbank.com/newsroom/press-releases/

Sijoittajan on hyvä tiedostaa, että Danske Bankin kohdalla tilanne on edennyt jo niin pitkälle, että se on päättänyt luopua Baltian ja Venäjän liiketoiminnoista. Viron Finanssivalvonta on vaatinut Dansken Viron toiminnan sulkemista. Pelkona Swedbankin kohdalla on tietenkin se, että jos sen toiminta Virossa on ollut samankaltaista kuin Dansken, niin vaikeuksia tulee. Linkki YLE:n uutiseen Danske Bankista: https://yle.fi/uutiset/3-10653211

Lisäksi on hyvä muistaa, että USA on asettanut venäläisiä toimijoita pakotelistalle, jos näihin liittyviä henkilöitä tai yrityksiä on ollut mukana rahanpesussa, niin pakotteet voivat kohdistua ääritapauksessa myös Swedbank:n taikka Danske Bankin toimintaan. Sen jälkeen näiden pankkien toiminta on käytännössä mahdotonta, koska isojen asiakkaiden on käytännössä pakko siirtää omat pankkikuvionsa pois näiltä pankeilta. Eikä muut pankit halua/voi olla missään tekemisissä näiden pankkien kanssa.

Iso sotku, ja kuten kirjoituksen alussa totesin, niin Nordean nimi on noussut aina välillä myös esiin näiden uutisten yhteydessä.

Tunnusluvut

Oheisessa taulukossa on huomiolistan osakkeiden tunnusluvut tilikauden 2019 ennusteilla. Ja muistutetaan vielä, että lista ei ole ostosuosituslista, vaan pikemminkin lista yrityksistä, joiden osakkeiden hinnat ovat laskeneet huomioita herättävälle tasolle (kurssihistoriaan nähden). Siksi tarkempi tutustuminen yritykseen on tarpeen – voihan olla, että yritys kuuluu listalle huonojen tulevaisuudennäkymien yms. ansiosta.

YRITYS Osake PE ROE 12 kk osinko osinko% Arvo­luku
Kraft Heinz Company 34,95 $ 15,2x 5,4% 1,600 $ 4,6% 12
Swedbank 171,40 kr 9,3x 14,8% 14,20 kr 8,3% 19
Campbell Soup Company 32,83 $ 21,0x 34,2% 1,400 $ 4,3% 15

Viikko 8

Svenska Handelsbanken nimitti uudeksi toimitusjohtajaksi Carina Åkerströmin, joka tuli pankin palvelukseen jo vuonna 1986. Hän on toiminut pankin ylemmässä johdossa vuodesta 2008 alkaen.

Warren Buffett:n luotsaama Berkshire Hathaway julkaisi vuoden 2018 sijoittajakirjeen, jonka voi ladata osoitteesta: http://www.berkshirehathaway.com/letters/letters.html. Itse en ole vielä ehtinyt tutustua kirjeen sisältöön. Nopealla vilkaisulla Berkshiren osakekohtainen oman pääoman (book value) arvo nousi vuonna 2018 noin +0,4 prosenttia ja osakekohtainen markkina-arvo nousi +2,8 prosenttia. Samaan aikaan osingot sisältävä S&P500-indeksi laski -4,4 prosenttia.

Vuodesta 1965 SP500-indeksi (osingot mukaan lukien) on noussut noin 9,7 prosenttia per vuosi (korkoa-korolle). Tämä tarkoittaisi sitä, että jos sijoitit 1 000 dollaria tuolloin, niin nyt 54 vuotta myöhemmin sinulla olisi 148 000 dollaria. Ihan kiva.

Berkshiren osakekohtainen markkina-arvo on noussut vuodesta 1965 noin 20,5 prosenttia per vuosi. Eli samainen 1 000 dollarin sijoituksen arvo olisi nyt 23,6 miljoonaa dollaria.

Molemmissa skenaarioissa on tietenkin muistettava se, että kuinka houkuttelevaa olisi ollut myydä omistuksensa silloin, kun sijoitus olisi tuplaantunut (2 000 USD) tai 10-kertaistunut (10 000 USD). Ja Berkshirestä olisi varmaan hypännyt pois siinä vaiheessa, kun 1 000 dollarin sijoituksella olisi saanut ostettua asunnon. Nyt sitä sitten asuisi 300 000 euron asunnossa, johon olisi tulossa kallis putkiremontti… 🙂

Tuloskierroksessa oli pieni hengähdystauko kuluneella viikolla. Tänä aikana sain purettua jonoa niin, että jonossa on enää Amer Sports ja Archer-Daniels-Midland. Ja kuten todettua, niin käsittelen Amerin vain, mikäli ostotarjous jostain syystä peruuntuisi. Amer tiedotti viikolla, että Mascot Bidco Oy jatkoi ostotarjouksen tarjousaikaa 7.3.2019 saakka (linkki tiedotteeseen).

Archer-Daniels-Midlandilta odottelin 10K-raportin ilmestymistä ja nyt se on ilmestynyt. Käsittelen yhtiön Q4-tuloksen joko tänään sunnuntaina taikka huomenna maanantaina.

Myös kaikki -yritykset on päivitetty: Cargotec, DNA, Finnair, Fortum, Konecranes, Metso, Neste, Sanoma, Suomen Hoivatilat, Uponor ja Valmet.

Ohessa lyhyesti viikon 8 tuloksista:

Ponsse

M EUR Q4 Q1-Q4
Liikevaihto 196,6 +10,3 % 612 +6,2 %
Liiketulos (ebit) 22,4 +8,7 % 61,7 -8,5 %
Nettotulos 18,6 +26 % 43,7 +2,4 %
EPS (EUR) 0,63 0,53 1,56 1,60

Ponssen vahva kysyntä jatkui ja Q4:n liikevaihto kasvoi +10%. Tilauskanta yli tuplaantui vuoden aikana ja oli 295 mEUR (2017: 125 mEUR).

Jos Q3:n tulos oli paineessa Vieremän tehtaan käyttöönoton johdosta, niin Q4:lla liiketulos palautui taas hyvään kasvuun (+8,7%).

Vuoden 2018 liikevaihto kasvoi +35 mEUR, mutta liiketulos laski -6 mEUR. Eli noin -40 mEUR katosi kasvaneisiin kuluihin, mistä merkittävin oli materiaalien ja palveluiden kulujen kasvu 20 mEUR:lla.

Yhtiö kertoikin, että komponenttien saatavuus oli haasteellinen ja se tulee jatkumaan erittäin haasteellisena myös H1/2019.

Kevään 2019 osinko on 0,80 euroa (2018: 0,75 EUR).

Ponssen Talousmentor-yritysanalyysi on päivitetty: Ponsse sijoituskohteena

Kraft Heinz Company (USA)

M USD Q4 Q1-Q4
Liikevaihto 6 891 +0,7 % 25 259 +0,7 %
Liiketulos (ebit) -14 073 -10 193
Nettotulos -12 608 -10 229

Q4:n liikevaihto kasvoi +0,7% ja orgaanisesti +2,4%. Myyntihinnat laskivat, mutta myyntimäärien kasvu pystyi pitämään liikevaihdon hienoisessa kasvussa.

Q4:n EBITDA laski -14% (7,1 mrd USD) kustannusinflaation sekä odotettua alhaisempien kustannussäästöjen johdosta. Yhtiö oli aiemmin viestinyt, että EBITDA kasvaisi Q4:lla ja etenkin v2019.

Yhtiö teki -15,5 mrd USD alaskirjaukset, joka painoi tuloksen selvästi tappiolliseksi.

Kvartaaliosinko laski 0,40 dollariin (aiemmin 0,625 USD).

Yhtiö arvioi, että vuoden 2019 vuoden EBITDA olisi 6,3 – 6,5 mrd USD eli laskisi -8…-11%.

Kraft Heinzin Talousmentor-yritysanalyysi on päivitetty: Kraft Heinz sijoituskohteena

Viikko 9

Tuloskierros ottaa loppukirin tulevalla viikolla, kun 5 yritystä raportoi tuloksensa. Ohessa näiden yritysten ennakot. Korostetaan vielä, että kaikki ennusteet ovat omiani.

Tiistai 26.2.

Home Depot (USA)

M USD Q4/18e Q4/17 2018e 2017
Liikevaihto 26 288 23 883 10,1% 108 000 100 904 7,0%
Liiketulos (ebit) 3 348 3 189 5,0% 15 500 14 681 5,6%
Nettotulos (omistajille) 2 273 1 779 27,8% 11 050 8 630 28,0%

Raportissa huomio liikevaihdon kehitykseen sekä siihen, miten asiakasmäärät ja keskimääräiset ostokerrat ovat kehittyneet. Näkyikö Q4:n markkinahuolet yhtiön asiakkaiden epäröintinä ja päätöksenteon pitkittymisenä?

Toinen tärkeä erä tuloslaskelmassa on myyntikatteen taso. Onko yhtiö pystynyt siirtämään nousseita kustannuksiaan myyntihintoihinsa?

Huomio myös siihen, millaiset näkymäarviot yhtiö antaa vuodelle 2019.

Keskiviikko 27.2.

Lowe’s Companies (USA)

M USD Q4/18e Q4/17 2018e 2017
Liikevaihto 15 737 15 494 1,6% 71 400 68 619 4,1%
Liiketulos (ebit) 515 1 098 -53,1% 5 100 6 586 -22,6%
Nettotulos (omistajille) 263 554 -52,5% 3 400 3 447 -1,4%

Heinäkuussa aloittanut uusi toimitusjohtaja on aloittanut isot toimintojen uudelleenjärjestelyt, missä yhtiö mm. sulkee Meksikon toiminnot sekä useita liikkeitä ja tytäryhtiöketjuja. Yhtiö arvioi, että näistä tulisi Q4:lle 460 – 580 miljoonaa dollaria kuluja, jonka johdosta tulosennusteet ovat selvästi viimevuotisia alhaisempia.

Miten uudelleenjärjestelyt etenevät? Tuleeko vielä Q1:lle lisää kuluja vai alkaisiko kertaluontoiset erät olevan tässä?

Toinen murheenkryyni on ollut varastotilanne. Joko tavaraa liiaksikin varastoissa tai sitten myydään ei-oota. Miten varastojen virtaviivaistaminen etenee?

Huomio tuloslaskelmassa myyntikatteeseen. Onko yhtiö pystynyt siirtämään nousseita kustannuksiaan myyntihintoihinsa?

Campbell Soup Company (USA)

M USD Q2/19e Q2/18 Q1-Q2/19e Q1-Q2/18
Liikevaihto 2 680 2 179 23,0% 5 374 4 340 23,8%
Liiketulos (ebit) 290 243 19,3% 640 655 -2,3%
Nettotulos (omistajille) 150 285 -47,4% 344 560 -38,6%

Liikevaihtoennustetta nostaa hankitut liiketoimet. Raportissa huomio myös siihen, miten orgaaninen kasvu on kehittynyt. Viimeksi vertailukelpoinen liikevaihto laski -3 prosenttia alhaisempien myyntimäärien johdosta.

Yhtiö aikoo myydä ei-ydinliiketoimintaan kuuluvia toimintojaan. Näiden liikevaihto vastasi noin 2,1 miljardia dollaria eli lähes 25 prosenttia kokonaismyynnistä. Saadaanko näihin toimenpiteisiin liittyen lisävalaistusta?

Yhtiöllä on käynnissä toimintojen uudelleenjärjestelyt, joten näistä voi tulla alaskirjauksia yms. kertaluontoisia eriä.

Kraft Heinz raportoi edellisellä viikolla, että kustannukset olivat nousseet ennakoitua enemmän eikä kustannussäästöjä ollut kertynyt odotettua määrää? Miten kustannusjahti etenee Campbellillä?

Torstai 28.2.

Olvi

M EUR Q4/18e Q4/17 2018e 2017
Liikevaihto 86,9 75,6 14,9% 385,0 345,2 11,5%
Nettotulos 6,6 4,4 50,0% 51,0 44,7 14,1%
Operatiivinen tulos 4,9 4,1 19,5% 41,0 36,2 13,3%
Osinko 12 kk (EUR) 0,85 0,80

Raportissa huomio maakohtaisiin kehityskaariin.

Viimeksi Q3:lla Suomessa liikevaihtoa nosti hankitut liiketoimet (Servaali ja The Helsinki Distilling Company). Myös markkinaosuudet ovat joissakin tuoteryhmissä parantuneet ja vahvojen oluiden myynti kasvoi. Näiden tekijöiden voisi olettaa kasvattavan myös Q4:n liikevaihtoa. Oma arvio vuoden 2018 liikevaihdosta on noin 162 ja liiketuloksesta noin 17,6 miljoonaa euroa.

Valko-Venäjällä talouden piristyminen ja kuluttajien ostovoiman lisääntyminen on tukenut Olvin liikevaihtoa ja tuloskehitystä. Miten Q4:n on mennyt? Oma arvio vuoden 2018 liikevaihdosta on noin 82,5 ja liiketuloksesta noin 10,8 miljoonaa euroa.

Baltian alueen vuoden 2018 liikevaihdon ja liiketuloksen odotan olevan viime vuoden tasolla. Maakohtaisesti Viro on menettänyt myyntiä ja tulosta Latvialle ja Liettualle.

Edison International (USA)

M USD Q4/18e Q4/17 2018e 2017
Liikevaihto 3 352 3 220 4,1% 13 000 12 320 5,5%
Liiketulos (ebit) 561 -16 2 050 1 485 38,0%
Nettotulos (omistajille) 318 -55 1 325 565 134,5%

Liikevaihdon määrään vaikuttaa hankitun energian kulut, jotka yhtiö voi läpilaskuttaa asiakkailtaan. Vähentämällä nämä kulut liikevaihdosta saadaan eräänlainen bruttokate, joka antaa paremman kuvan liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä.

Yhtiöllä on monenmoista epävarmuustekijää ja Q3/2018 aikana kirjoitin:

Edisonin suurin tytäryhtiö Southern California Edison (SCE) ei ole vieläkään saanut viranomaisilta tariffipäätöstä koskien vuosia 2018 – 2020. Näin yhtiö on käyttänyt kesän 2017 tariffi- yms. tietoja laskutuksessaan ja kirjapidossaan. Yhtiö päivittää luvut, kun varsinainen päätös aikanaan tulee.

Vuodenvaihteessa 2018 Kaliforniaa vaivasi laajat maastopalot sekä mutavyöryt. Yhtiö ei ole kirjannut näihin liittyen korvaus- yms. kuluja. Edisonilla on noin 1 miljardin dollarin vakuutukset, mutta aiemmin yhtiö on kertonut, että ne eivät välttämättä riitä kattamaan korvausvaatimuksia, jos ne kaikki kaatuvat yhtiön maksettavaksi.

Saadaanko näihin lisäselvyyttä?

exclamationVASTUUNRAJAUS: Tässä kirjoituksessa käsitellään osakkeita ja muita sijoituksia. Nämä eivät ole sijoitussuosituksia eikä niitä pidä sellaiseksi tulkita. Itselläni saattaa olla sijoituksia useissa tässä kirjoituksessa mainituissa yhtiöissä. Mikään näistä positioista ei kuitenkaan ylitä 0,5 prosenttia yrityksen osakemäärästä. TÄRKEÄÄ: Vastuunrajaus

3 vastausta artikkeliin “Viikkokatsaus 9/2019”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.