Viikkokatsaus 11/2019

Viikkokatsauksessa pohdintaa Nordeasta ja MOT-ohjelman rahapesutiedoista. Lisäksi Amer Sports ilmoitti, että noin 94,4 prosenttia osakkeista on hyväksynyt ostotarjouksen.

Talousmentor-salkku

Viikon 10/2019 lopussa:

SALKKU Arvo 1 vko 3 kk Vuoden alusta 12 kk
Talousmentor 26 807 € -2,3% 3,2% 4,3% -3,3%
Seligson-vertailusalkku 32 875 € -1,1% 5,7% 10,0% 2,8%

Salkku koki kovia Nordeaan kohdistuneiden rahapesuepäilyjen suhteen. Samalla se veti myös Sammon sekä DNB:n osakkeen laskuun.

Salkun tilannetta tarkastelin viime torstain Salkkukatsaus Q4/2018 -kirjoituksessa.

Nordea

YLE:n MOT-ohjelma esitti maanantaina 4.3.2019 ”Nordea ja Kremlin pyykkärit” -nimisen jakson, missä tehtiin selkoa Eurooppalaisesta rahanpesusta ja rahasummista. Rahasummat ovat valtavia. Pesulan läpi on virrannut satoja miljardeja euroja eli yli 100 000 miljoonaa euroa. Ohjelman käsikirjoituksen voi lukea täältä.

Talousmentor-salkussa on Nordeaa 25 prosentin painolla, joten mielenkiinnolla tutustuin ohjelman sisältöön.

Ohjelmassa kerrotaan mm.

Nordealla on ollut asiakkaana noin 300 pöytälaatikkoyhtiötä, joista monet on rekisteröity pahamaineisissa veroparatiiseissa.

Mitä muuta massiivisesta aineistosta paljastuu? Nordeaan on vuodettujen tietojen mukaan virrannut yhteensä ainakin 700 miljoonaa euroa – merkittävä osa epämääräisistä lähteistä. Suurimmat summat ovat menneet Nordean tileille Viroon, Tanskaan ja Suomeen. Suomalaisille Nordea-tileille on päätynyt ainakin 200 miljoonaa euroa. Rahansiirrot ovat vuosien 2005 ja 2017 väliltä.

Pureudutaan lukuihin hieman tarkemmin.

300 pöytälaatikkoyhtiötä

300 pöytälaatikkoyhtiötä ei välttämättä kerro sitä, että ne kaikki olisivat mukana rahanpesussa eikä kaikki näistä ole ollut veroparatiiseissa. Lisäksi se, että yhtiö on rekisteröity veroparatiisiin ei tarkoita suoraan sitä, että se olisi ”paha” taikka olisi automaattisesti mukana rahanpesussa. MOT kertoo, että veroparatiisimaa olisi esimerkiksi Kypros taikka Bahama. Voin kuvitella, että esimerkiksi Kyproksella voi toimia ihan kelvollinenkin pöytälaatikkoyhtiö, jonka toiminta on ”pöytälaatikossa” syystä taikka toisesta. Bahama voi olla jonkin laivanrahtausyrityksen tili tai vastaavaa.

CIA:n ylläpitämän Factbookin mukaan Kyproksen (valitse ”Economy” ja hae ”Taxes and other revenues”) veroaste oli 39,9 prosenttia, kun Suomessa se oli 53,3 prosenttia vuonna 2017. Tämä on laskettu suhteessa BKT:n ja sisältää yksityisten ja yritysten verot sekä ALV:t yms. veroluontoiset maksut. Eroa on toki Suomeen verrattuna, mutta ei tuo ihan ”veroparatiisilta” vaikuta. Bahaman luvut olivat jo odotetut eli 17,6 prosenttia eli tuo alkaisi jo ihan paratiisilta vaikuttaa.

Nordealla on 10 000 000 asiakasta, joten tuohon määrään mahtuu hyvinkin jokunen pöytälaatikkoyhtiö. Lisäksi voi melkein arvata, että asiakkaana on henkilöitä taikka yrityksiä lähes jokaisesta maailman maasta.

700 miljoonaa euroa

Ohjelman mukaan siis ainakin 700 miljoonaa euroa on virrannut ”epämääräisistä lähteistä” vuosien 2005 – 2017 aikana. Tuo tarkoittaa keskimäärin noin 50 – 60 miljoonaa euroa vuodessa.

Nordean vuotuinen liikevaihto on ollut noin 9 000 miljoonaa euroa koko vuosikymmenen ajan, mutta rahansiirtoja ei pidä sekoittaa tuohon summaan. Rahansiirto tilitä toiselle ei kasvata liikevaihtoa. Hallinnoitavat varat ovat olleet 200 000 – 300 000 miljoonaa euroa tällä vuosikymmenellä.

Nordean tilien kautta kulkevaa rahavirtaa en saanut selville, mutta käytännössä tämä on valtava määrä. Sitä voi miettiä niinkin, että jos oma kk-palkka on 3 500 euroa, niin tämä summa siirtyy useaan otteeseen ensin työnantajalta sinulle ja sitten sinulta asumiseen, lainalyhennyksiin, ruokaan yms. Eli karkeasti laskien summan voi 2 kertaistaa, jolloin vuodessa rahavirta olisi noin 100 000 euroa. Nordealla asiakkaita oli 10 miljoonaa, jolloin (edelleen hyvin karkeasti laskien) tämä tekisi 1000 miljardia euroa (100 000 * 10 miljoonaa).

Epäilyttävät noin 50 – 60 miljoonan euron vuotuiset rahavirrat ovat aika pieni tippa tuossa 1000 miljardin euron summassa. Korostetaan, että valtaosa 1000 miljardin euron rahavirroista on ns. normaalia (kaupassa käynti yms) liikennettä.

Mutta, jos tuo 50 – 60 miljoonaa euroa on jakautunut esimerkiksi 100 pahamaineiselle tekijälle, niin kuukausitasolla näiden rahasummat olisivat noin 40 – 50 000 (kyllä tuhatta) euroa. Ja tuohon vielä joukko bulvaaneja lisää, niin summat alkavat olemaan aika pieniä havaittavaksi.

Yhteenveto

MOT-ohjelman saama huomio tuntuu näitä lukuja pyörittäessä aika isolta. Voi melkein väittää, että kaikkia epäilyttäviä rahavirtoja ei voida saada kiinni, vaikka mitä tehtäisiin. Aina yhtiön sisältä voidaan lahjoa sopiva uhri taikka tehdä rahasiirrot niin pieniksi, ettei ne tartu mihinkään rahapesututkiin. Analogiana voidaan sanoa, että saako esimerkiksi Posti kiinni kaikki epäilyttävät lähetykset?

Oma kritiikki kohdistuu enempi MOT-ohjelman sisältöön, kuin varsinaisesti Nordeaan itseensä. Itselleni MOT ei pystynyt osoittamaan, että jotain systemaattista ja suurta rikettä tai rikosta olisi Nordean puolelta tehty. Varmaan Nordeallakin on peiliin katsomisen paikka, sitä ei pidä väheksyä. Ja voi olla, että ohjelman jälkipyykki tuo lisää rahapesukuvioita julkisuuteen.

Joka tapauksessa Pohjoismaisilla pankeilla (Danske Bank, Swedbank ja Nordea) on nyt tukalat paikat, jotta ne pystyvät palauttamaan luottamuksen sidosryhmiinsä. Ja varmaa on, että lisää rahapesu-uutisia tullaan vielä kuulemaan. Se, onko ne aidosti merkittäviä, jää nähtäväksi. Mutta osakekurssit ovat pankkien osalta paineessa, kunnes vielä epämääräiseen tilanteeseen saadaan selvyyttä.

Huomiohinnat

Huomiohintalistalla on 5 yritystä (katso koko lista Yrityslista: Huomiohinnat):

YRITYS Osake Huomio-hinta %
Kraft Heinz Company 32,10 $ 37,06 $ 15,5% HUOM!
Alfa Laval 192,60 kr 196,10 kr 1,8% HUOM!
Swedbank 172,90 kr 167,73 kr -3,0%
Suomen Hoivatilat 8,00 € 7,75 € -3,1%
Sanoma 8,60 € 8,26 € -4,0%

Uutena yhtiönä listalle nousi Sanoma. Isossa kuvassa osake on ollut noin 8 – 9 eurossa kesäkuusta 2018 alkaen. Osake kävi vajaassa 10 eurossa syksyllä, josta se palautui Q4:n hankalan pörssimarkkinan johdosta takaisin 8 – 9 euron alueelle. Mutta mitään sen dramaattisempaa ei osakkeen kohdalla ole viime viikkoina tapahtunut.

sanoma-2016-q12019
Kuva: Sanoma, viikkokehitys Q4/2016-Q1/2019, https://investing.com

Liikevaihto laski -8,3 prosenttia vuonna 2018, jota painoi myydyt liiketoimet. Vertailukelpoinen liikevaihto laski vain -1 prosentin vuodesta 2017. Yhtiö arvioi, että vuonna 2019 vertailukelpoinen liikevaihto on vuoden 2018 tasolla.

Vuodelle 2019 Sanoma arvioi operatiivisen liikevoittomarginaalin olevan noin 15 prosenttia liikevaihdosta eli karkeasti laskien noin 200 miljoonaa euroa. Summa perustuu ajatukseen, että liikevaihto olisi vuoden 2018 tasolla.

Tämä arvio ei sisällä Iddinkin hankintaa, joka toteutunee Q2-Q3/2019 aikana. Iddinkin vuoden 2017 liikevaihto oli 141 miljoonaa ja käyttökate 27 miljoonaa euroa. Liikevaihtolisää tulisi vuoden 2019 lukuihin noin 35 – 70 miljoonaa euroa ja käyttökatteeseen 7 – 13 miljoonaa euroa.

sanoma-osinko-q42018

Sanoman viime vuosien vaikeuksia kuvaa oheinen kuvaaja, missä tulos on ollut useana vuotena tappiollinen erilaisten alaskirjausten johdosta. Sen sijaan vapaa rahavirta (FCF) on asettunut kohdalleen vuoden 2015 jälkeen. Tätä voi osingonmaksukyvyn kannalta pitää hyvänä merkkinä.

Vuonna 2019 maksettavat osingot ovat yhteensä 0,45 euroa:

  • 0,25 euron osinko irtoaa 28.3.2019 ja se maksetaan 5.4.2019
  • 0,20 euron osingosta päättää irtoamispäivän lokakuussa ja osinko maksetaan yhtiön arvion mukaan marraskuussa.

Tunnusluvut

Oheisessa taulukossa on huomiolistan osakkeiden tunnusluvut tilikauden 2019 ennusteilla. Ja muistutetaan vielä, että lista ei ole ostosuosituslista, vaan pikemminkin lista yrityksistä, joiden osakkeiden hinnat ovat laskeneet huomioita herättävälle tasolle (kurssihistoriaan nähden). Siksi tarkempi tutustuminen yritykseen on tarpeen – voihan olla, että yritys kuuluu listalle huonojen tulevaisuudennäkymien yms. ansiosta.

YRITYS Osake PE ROE 12 kk osinko osinko% Arvo­luku
Kraft Heinz Company 32,10 $ 14,0x 5,4% 1,600 $ 5,0% 12
Alfa Laval 192,60 kr 17,1x 19,0% 5,00 kr 2,6% 21
Swedbank 172,90 kr 9,4x 14,8% 14,20 kr 8,2% 19
Suomen Hoivatilat 8,00 € 4,6x 26,7% 0,17 € 2,1% 20
Sanoma 8,60 € 11,2x 19,6% 0,45 € 5,2% 15

Viikko 10

Amer Sports

Amer Sports julkaisi alustavaa tietoa Mascot Bidco:n käteistarjouksen tilanteesta. Tarjousaika päättyi torstaina 7.3.2019 ja 94,4 prosenttia osakkeista on hyväksynyt ostotarjouksen. Yhtenä ostotarjouksen ehtona oli yli 90 prosentin taso, joten tämä raja ylittyi. Linkki Amerin tiedotteeseen.

Lopullinen tulos julkistetaan tiistaina 12.3.2019. Varsinaista maksuaikataulua en saanut selville yhtiön tiedotteista, joten siihen tulee varmaakin selkoa tiistaina.

Finnair

Finnair julkisti helmikuun liikennetietoja ja yhtiön matkustajamäärät kasvoivat +4 prosenttia.

Kokonaiskapasiteetti (ASK) kasvoi +10,1 prosenttia ja myydyt henkilökilometrit +4,3 prosenttia. Tämä ero tarkoitti myös sitä, että käyttöaste oli -4,5 prosenttia alhaisempi kuin vuosi sitten ja oli 79,7 prosenttia.

Kapasiteettia kasvattivat uudet lentokoneet (A350 ja A321) sekä lisäistuimet osassa koneita. Matkustajamäärät kasvoivat etenkin Euroopan ja P-Amerikan liikenteessä, kun taas Aasian liikenteessä määrät olivat edellisvuoden tasolla.

Kapasiteetin nopea lisäys on näkynyt käyttöasteen laskuna, joten jatkossa on hyvä seurata sitä, miten käyttöaste kehittyy. Vajaita koneita on kallista lennättää Aasiaan taikka P-Amerikkaan, joten tilanteen tulisi kohentua suhteellisen nopealla tahdilla.

Linkki Finnairin tiedotteeseen.

Fastenal (USA)

Fastenal julkisti helmikuun myyntitietoja ja myynti kasvoi +10,5 prosenttia viime vuoteen nähden. Tämä kasvu jää alle tammikuun (+13,3 %) sekä Q4/2018 (+13,1 %) ja vuoden 2018 (+13,1 %) luvuista, mutta on kuitenkin edelleen ihan hyvällä tasolla.

Mikäli maaliskuu menee edellisten kuukausien suhteen samalla tahdilla, niin Q1:n myynti jatkaa hyvää kasvutrendiä.

Viikko 11

Talousmentor-salkustakin löytyvä H&M julkistaa Q1:n myyntitietoja perjantaina 15.3. Oma arvioni Q1:n liikevaihdosta on noin 56,4 miljardia kruunua (Q1/2018: 50,4 Mrd SEK).

Kevään 2019 yhtiökokous- ja osinkokausi on alkamassa ja osingot irtoavat seuraavasti:

  • ke 13.3.: Harley-Davidson (0,375 USD)
  • pe 15.3.:
    • Lassila & Tikanoja (0,92 EUR)
    • Stora Enso (0,50 EUR)
    • Ramirent (0,23 EUR)

Ja kuten aina ennenkin, niin sijoittajan tulee tarkistaa irtoamispäivät ja summat vielä erikseen, sillä em. tiedot perustuvat omiin muistiinpanoihini ja niissä voi olla virheitä.

exclamationVASTUUNRAJAUS: Tässä kirjoituksessa käsitellään osakkeita ja muita sijoituksia. Nämä eivät ole sijoitussuosituksia eikä niitä pidä sellaiseksi tulkita. Itselläni saattaa olla sijoituksia useissa tässä kirjoituksessa mainituissa yhtiöissä. Mikään näistä positioista ei kuitenkaan ylitä 0,5 prosenttia yrityksen osakemäärästä. TÄRKEÄÄ: Vastuunrajaus

Mainokset

Yksi ajatus artikkelista “Viikkokatsaus 11/2019”

Kommentit on suljettu.