Treidaajalla pitää olla etu

Tehokkaat markkinat ja osakkeiden satunnaiskulku tekevät treidauksesta vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Markkinoilla on kuitenkin toistuvia kuvioita ja pitkään jatkuvia trendejä, joita voi yrittää hyödyntää. Joka tapauksessa treidaajalla tulee olla etu (”edge”) puolellaan.

Mitä enemmän kauppoja tulee tehtyä, niin sitä enemmän tilanne muuttuu tilasto- ja todennäköisyysmatematiikaksi.

Treidaussarja

Treidaussarjassa käsitellään mm. graafien lukua ja peruskuvioita (trendit ja ranget), stoplossien asetusta, riskin- ja kassanhallintaa, psykologisia tekijöitä, teknisten indikaattorien muodostamista ja niiden hyödyntämistä, itsensä kehittämistä, tilastointia yms.

Kirjoituksissa ei kerrota voittavaa strategiaa (”näin teet treidauksella miljoonia”), sillä jos tietäisin sellaisen, niin en kertoisi siitä julkisesti kenellekään. Sen sijaan pyrin luomaan taustaa treidauksen ja teknisen analyysin takana niin, että saatuja peruskäsitteitä ja oppeja voi soveltaa myös muussa sijoitustoiminnassa.

Sarjan edellinen osa: Treidaus: Sarjan alustus

Treidaus on vaikeaa ja suurin osa häviää siinä rahaa.

Tehokkaat markkinat ja satunnaiskulku

Sanotaan, että markkinat ovat tehokkaat eli kaikki tieto on jo huomioitu hinnoissa, joten treidauksella ei voi tehdä rahaa. Lisäksi markkinoilla liikkuu iso raha, jotka käyttävät viimeisimpiä tietoteknisiä välineitä (tekoäly, koneoppiminen yms), jotka vievät etua pois tavalliselta treidaajalta. Jos markkinoilla olisikin jokin systeemi tehdä rahaa, niin tekoäly on jo löytänyt sen ja sitä hyödynnetään parhaillaan.

Markkinoilla on myös paljon satunnaisuutta ja ”noisea”, joka piilottaa oleellista informaatiota ja toisaalta luo sattumanvaraisia valheellisia kuvioita. Jos markkinat ovat täysin satunnaiset (”random walk”), niin treidaus ei kannata. Tuotto-odotus olisi silloin indeksin mukainen, johon pääsisi paljon helpommin sijoittamalla indeksirahastoihin.

Markkinat ovat suurimman osan ajasta tehokkaat ja satunnaiset, mutta siellä on kuitenkin tilanteita, missä jonkinlaiset säännönmukaiset tilanteet (”pattern”) toistuvat. Edellisessä kirjoituksessa mainittu H&M:n osake oli laskutrendissä kolmisen vuotta, joten siinä shorttipaikkoja varmasti löytyi.

Oheisessa on Avery Dennison:n (USA) kuvaaja, mihin olen korostanut sinisillä viivoilla edellisessä kirjoituksessa mainittua swingin ABC-kuvioita. Ja niitä on aika monta, joten short ja long positioita on kyllä ollut tarjolla.

treidaus-osa2-avy-082018-052019
Kuva: AVY, päivägraafi 07/2018 – 05/2019, https://investing.com

Korostetaan vielä erikseen, että kuva on huolella valittu esimerkki, missä selvä kuvio toistuu. Haastavaa on löytää tällaisia tilanteita reaaliaikaisesti, jotka vielä toistuisivat kerta toisensa jälkeen. Esimerkin pointti on osoittaa, että tietynlaisia toistuvia kuvioita kuitenkin syntyy, joten niitä voi olla mahdollista hyödyntää.

Trendit voivat kestää pitkään

Lisäksi trendit voivat olla pitkiä ja osakkeen kurssi voi trendin aikana nousta (tai laskea) varsin paljonkin. Tehokkaiden markkinoiden teoreeman oletuksia on, että kaikki informaatio on kaikkien saatavilla samanaikaisesti ja kaikki reagoivat järkevästi uusiin tietoihin.

Usein käy kuitenkin niin, että jos jokin iso eläkeyhtiö tai muu iso markkinatoimija päättää sijoittaa suuria summia johonkin yhtiöön, niin se ei voi – eikä sen kannata – kaataa koko toimeksiantoa kerralla markkinoille. Sen sijaan kaupankäynti todennäköisesti jakautuu useamman päivän tai jopa viikkojen ajalle, joka pitää yllä nousupainetta.

Ja, kun osake lähtee nousuun, niin se voi houkutella mukaan myös niitä, jotka ovat odotelleet trendin alkamista. Samalla kaikki ne, jotka olivat shorttamassa osaketta joutuvat ostamaan lainaamansa osakkeet markkinoilta, joten sekin vahvistaa osaltaan trendin voimakkuutta.

Nämä kaikki tuovat viivettä ja ”ylimääräistä” nousua, jonka vaikutus voi kestää pitkään. Tätä moni ns. ”trend follower” pyrkii hyödyntämään.

Treidaajalla pitää olla etu

Jotta treidaaja pystyisi voitolliseen tulokseen, niin hänellä pitää olla jokin etu (”edge”) suhteessa tehokkaisiin markkinoihin sekä satunnaiskulkuun. Tämä on ehdottoman tärkeää, joten on hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä oma etu on tai tulisi olemaan?

Sattumanvaraisesti ja perstuntumalla valitut treidaustilanteet ovat voitollisia sattumanvaraisesti. Se on kuin kolikonheittoa, missä arvaamalla oikein saat panoksen 1,95-kertaisena takaisin. Kaupankäynnin kulut kääntävät odotusarvoisesti nollatuloksen tappiolliseksi.

Jos odotusarvo on negatiivinen, niin silloin mikään ei auta. Mitä enemmän tällaisessa tilanteessa tekee kauppaa, niin sitä varmemmin toteutunut kokonaistuotto (tai tässä tappio) alkaa lähestymään odotusarvoa.

Jos et tiedä, mikä etusi on, niin sinulla ei ole etua.

Edun tulisi olla sellainen, että se tuottaa rahaa pitkässä juoksussa ja odotusarvoisesti. Lisäksi salkun tuoton tulisi ylittää markkinatuoton. Jos lukuisten kauppojen jälkeen salkun vuotuinen tuotto on +3 prosenttia, niin ”ihan kiva”. Mutta, jos samaan aikaan indeksistä olisi saanut +7 prosentin tuoton ilman ”hosumista” ja stressaamista, niin voidaan todeta, ettei etua ole.

Odotusarvo

Mitä enemmän kauppoja treidaaja tekee, niin sitä enemmän tilanne muuttuu tilasto- ja todennäköisyysmatematiikaksi.

  • Millä todennäköisyydellä seuraava sijoitus onnistuu (tn)
  • Mikä on voitollisen sijoituksen keskimääräinen tavoitetuotto?
  • Mikä on tappiollisen sijoituksen maksimitappio?

Tästä saadaankin odotusarvo, missä voiton tai tappion määrä ovat keskimääräisiä summia. Luonnollisesti osa voitoista voi olla suurempia ja osa tappioista vastaavasti asetettua maksimitappiota suurempia (esimerkiksi osake romahtaa kerralla -15 prosenttia).

odotusarvo = tn * voitto - (1 - tn) * tappio

Edellisen kappaleen kolikonheiton odotusarvo on tappiollinen. Puolet heitoista tuottaisi 0,95 euron voiton, kun taas puolet heitoista johtaisi -1 euron tappioon – jos yhden heiton panos olisi 1 euroa.

odotusarvo = 50% * 0,95 - 50% * 1,00 = -0,025 EUR

Onnistuneen sijoituksen todennäköisyys voi olla pienikin, mikäli sen odotettu tuotto on vastaavasti selvästi tappioiden määrää korkeampi. Vastaavasti pienikin tuotto takaa hyvän tuloksen, mikäli onnistumisprosentti on suuri.

Tärkeää on kuitenkin se, että treidaaja tietää tilastolliset faktat etukäteen, ennen kuin hän ryhtyy tekemään yhtään vakavammin kauppoja. Seuraaviin kysymyksiin pitäisi pystyä vastaamaan kunkin kaupan yhteydessä:

  • Mihin systeemiin tai setupiin kauppa perustui?
  • Millä todennäköisyydellä kauppa onnistuu?
  • Mikä on odotettu tuotto?
  • Mikä on maksimitappio?
  • Mikä on kaupan odotusarvo?

Jos kaupan odotusarvo on positiivinen ja salkun kokonaistuotto on yli markkinatuoton, niin silloin treidaajalla on etu puolellaan.

Näihin kysymyksiin voi vastata, jos on testannut erilaisia strategioita ja setuppeja historiallisilla aineistoilla. Kokeneen tekijän omat tilastot ja kokemus antavat myös vastauksen näihin kysymyksiin.

Yhteenveto

Tärkeimpinä ajatuksina tästä kirjoituksesta on:

  • Markkinat ovat tehokkaat ja kilpailuareenaa hallitsevat isot kansainväliset toimijat, joilla on viimeisimmät tietotekniset välineet aseinaan.
  • Osakkeiden ja muiden instrumenttien liikkeet noudattavat satunnaiskulkua, mikä edelleen vaikeuttaa treidaajan menestymismahdollisuuksia.
  • Markkinat eivät kuitenkaan ole 100 prosenttisesti tehokkaat eikä satunnaiskulku ole aina satunnaista. Markkinoilta voi löytää tilanteita, joita voi pyrkiä hyödyntämään.
  • Treidaajalla pitää olla etu suhteessa tehokkaisiin markkinoihin ja satunnaiskulkuun nähden.
  • Kaupankäynnin määrä johtaa vääjäämättä tilasto- ja todennäköisyysmatematiikan lainalaisuuksiin. Tuottojen odotusarvon tulee olla positiivinen, jotta etu olisi puolellasi.

 

Mainokset

3 vastausta artikkeliin “Treidaajalla pitää olla etu”

  1. Päivitysilmoitus: Treidaus: MACD – Talousmentor

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.