Talousmentor-salkku: Nokia (OSTO)

Talousmentor-salkkuun ostettiin Nokian osakkeita. Osto perustuu ajatukseen, että Nokia saa 5G:n myötä tukea tuloksentekokykyynsä, mikä heijastuisi sitten myös osakkeen hintaankin.

Tänään (27.6.2019) Talousmentor-salkkuun ostettiin osakkeita seuraavasti:

  • OSTO: Nokia 1 150 kpl hintaan 4,355 EUR

Nokiaa oli salkussa viimeksi kolmisen vuotta sitten, jolloin omistuksesta kertyi osinkojen kanssa pieni voitto.

Tulostietoja

Nokia ei ole omassa seurannassani, joten joudun tulosennusteissa tyytymään toisiin lähteisiin. Nokian tuloksien kanssa saa olla tarkkana, sillä yhtiö julkistaa virallisten IFRS-tuloksien rinnalla myös ei-IFRS -lukuja, joita media käyttää kertoessaan yhtiön tuloskunnosta.

Itse pitäydyn pelkästään virallisissa luvuissa, sillä tällaisten ei-IFRS tai pro-forma lukujen luonne on vähän sellainen, että ”näin hyvin meillä olisi mennyt, jollei olisi mennyt niin huonosti kuin meni”.

MarketScreener -palvelu osaa kertoa, että Nokian ennustettu liikevaihto vuodelle 2019 olisi 23,1 miljardia euroa (2018: 22 563 M EUR, +2,5 %) ja nettotulos 273 miljoonaa euroa (2018: -340: M EUR). Yhtiö on julkistanut lukumäärä tietoja 5G-tilauksistaan kevään aikana, mutta millainen vaikutus sillä on yhtiön tuloskuntoon jää nähtäväksi.

Nokia maksaa osinkoa 4 kertaa vuodessa ja kvartaaliosinko on nyt 0,05 eurossa. Mikäli yhtiö maksaa tämän suuruista osinkoa seuraavat 4 kertaa, niin seuraavan 12 kuukauden osinko olisi 0,20 euroa. Ostohintaan nähden tämä antaisi noin +4,6 prosentin osinkotuoton.

Kuvaaja

Osakkeen hinta on nyt toukokuun puolivälin poikkeusta lukuun ottamatta alhaisimmalla tasollaan sitten helmikuun 2018. Muutaman viime päivän aikana osake on laskenut -4,7 prosenttia, joten hieman jännitettävää jää, että ottiko osake nyt uuden laskutrendin pienen sivuttaisliikkeen jälkeen. Sivuttaisliikkeen tukitasoksi muodostui noin 4,35 – 4,37 euron alue, jonka osake päivän loppuminuuteilla rikkoi. Toivotaan, että se kestää.

nokia-102018-062019
Kuva: Nokia, päivägraafi, EMA12, EMA26, 10/2018 – 06/2019. https://investing.com

Sijoituksen tavoitehintana on 5,30 – 5,50 euron taso, joka tarkoittaisi noin +20 – 25 prosentin nousua ostohintaan nähden. Ihan heti tuonne tuskin päästään, mutta tasoa odotellessa osake antaisi ihan mukavaa osinkotuottoa. Jos tavoitehintaan päästäisiin 2 tai 3 vuodessa, niin vuotuiseksi tuotoksi tulisi +11 ja +7,5 prosenttia vastaavasti. Ja 4,6 prosentin vuotuiset osingot päälle.

Tapahtuma

OSTO: Nokia

Määrä: 1 150 kpl
Hinta: 4,355 EUR
Kulut: 7,50 EUR
Yhteensä: 5 016 EUR (arvio)

Tarkemmat summat selviävät huomenna, kun Nordnetin laskelmat on käytettävissä. Päivitän tuolloin myös Talousmentor-salkun tiedot.

Kassassa olisi tämän jälkeen 8 euroa, joten toivottavasti omat kuluarvioni pitävät paikkaansa. Olisi varsin noloa, jos tilin saldo ylittyisi muutamalla eurolla.

Mainokset

5 vastausta artikkeliin “Talousmentor-salkku: Nokia (OSTO)”

    1. Hyvä huomio 😊 noi kirjoitusvirheet on noloja ja harmittavia. Ja niitä varmasti riittää sivustolla.

      Tuota ei edes oikolukuohjelma saanut kiinni, kun se sana oli sinänsä oikein. Pitää korjata tuo, kun pääsen taas koneen ääreen.

      Tykkää

Kommentit on suljettu.