Bemis Company

Viimeksi päivitetty 30.4.2018

Yhdysvaltalainen Bemis Company valmistaa erilaisia pakkausmateriaaleja elintarvikkeiden, lääkkeiden ja muiden kuluttajatuotteiden suojaamiseen. Yhtiöllä on toimipiste 12 eri maassa ja myös Suomessa, Valkeakoskella. Bemis:llä on noin 16 500 työntekijää ja sen markkina-arvo on noin 4,0 miljardia dollaria.


bemis-logo

Talousmentor-yritysanalyysi ⇒
Yrityksen sijoittajasivut


Bemis Company:n historia ulottuu vuoteen 1858, kun Judson Moss Bemis perusti yrityksen ja alkoi valmistamaan puuvillakasseja. Nykyään yhtiö valmistaa pakkauskelmuja ja -muoveja esimerkiksi lihan, juustojen, leipien, jugurttien, pakasteiden pakkaamiseksi. Yhtiön pakkausratkaisuja käytetään myös mm. WC-paperien pakkauksissa, hammastahnatuubeissa sekä lääkkeiden pakkauksissa.

Bemis Company:n toimitusjohtajana toimii William F. Austen, joka aloitti tehtävässään vuonna 2014. Austen tuli yhtiön palvelukseen vuonna 2000 ja toimi erilaisissa johtotehtävissä ennen toimitusjohtajan tehtävää.

Pörssiin yhtiö listautui 1966 ja osakkeen tunnus on NYSE:BMS. Osakkeen vaihto on noin 10 – 40 miljoonaa dollaria päivässä eli osake on riittävän likvidi piensijoittajan tarpeisiin. Yhtiö on maksanut osinkoa vuodesta 1922 ja vuosittain kasvavaa osinkoa vuodesta 1983 alkaen.

Toimintaympäristö

Bemis Company:n myynnistä noin 10 – 12 prosenttia menee Kraft Heinz Company:lle, joten tämä nostaa hieman Bemis Companyn riskiä. Mikäli yhtiö jostain syystä menettäisi (tai se pienenisi merkittävästi) Heinz-yhtiöiden asiakkuuden, niin se vaikuttaisi selvästi Bemis:n liiketoimintaan. Korvaavaa myyntiä voisi olla hankalaa löytää – ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Yhtiön asiakkaina on mm. PepsiCo, CocaCola, General Mills, P&G, Colgate, Kellogs.

Bemis:n myynnistä noin 30 prosenttia tulee USA:n ulkopuolelta, joten yhtiö altistuu valuuttakurssiriskille. Brasilian realin painoarvo on vahvin, mutta myös Euro, Englannin punta, Argentiinan peso ja Meksikon Peso valuuttojen muutokset vaikuttavat raportoituihin lukuihin. Kuten muutkin kansainvälistä toimintaa tekevät yritykset, niin yhtiö käyttää valuuttajohdannaisia sekä sopimusteknisiä keinoja suojautuakseen valuuttakurssien muuoksia vastaan.

Yhtiöllä on toimintaa E-Amerikassa ja etenkin Brasiliassa. Brasilian poliittinen epävakaus ja talouden kehitys on tuonut paineita Bemis:n myynnille ja tuloksentekokyvylle alueella.

Muovin käyttöä pyritään globaalisti vähentämään. Tämä aiheuttaa paineita myös Bemis Companylle ja sen pakkausratkaisuille tulevaisuudessa.

Lue myös Bemis Company:n Talousmentor-yritysanalyysi ⇒

TÄRKEÄÄ: Vastuunrajaus

Mainokset