IBM

Viimeksi päivitetty 21.7.2017

Yhdysvaltalainen IBM on tunnettu mm. suurtietokoneistaan ja alkuperäisestä IBM PC:stä. Nykyään liikevaihto muodostuu IT- ja liiketoimintakonsultoinnista, ohjelmistoista sekä data- ja pilvipalveluista. Vuosien varrella yritys on luopunut mm. kuluttajatietokoneiden sekä osasta palvelinkoneiden valmistuksesta. IBM toimii maailmanlaajuisesti yli 175 maassa, ja sillä on noin 380 000 työntekijää.


IBM logo

Talousmentor-yritysanalyysi ⇒
Yrityksen sijoittajasivut
Yahoo finance


IBM:n markkina-arvo on noin 139 miljardia dollaria (Q2/2017), kun se vielä vuonna 2011 oli 223 miljardia dollaria. Yritys käykin läpi suurta muutosta, missä se pyrkii uudistamaan toimintaansa data- ja pilvipalvelujen suuntaan. Myös 1990-luvulla IBM joutui käymään läpi suuren muutoksen. Silloin yritys oli tosin kriisissä, ja esimerkiksi vuoden 1993 tulos oli 8 miljardia dollaria pakkasella. Vuonna 1993 toimitusjohtajana aloittanut Louis V. Gerstner Jr pelasti yrityksen aloittamalla suuret toimenpiteet stabiloidakseen yrityksen talouden.

Nykyinen toimitusjohtaja Virginia M. Rometty (s. 1957) aloitti tehtävässään vuonna 2012 ja hän on ensimmäinen nainen IBM:n johdossa. IBM:n palveluksessa Rometty aloitti jo vuonna 1981.

IBM sai alkunsa, kun Charles F. Fint organisoi kolmen yrityksen fuusion vuonna 1911, jotka yhdessä muodostivat yrityksen nimeltään Computing-Tabulating-Recording Company (C-T-R). Yritys myi mm. kelloja teollisuuden tarpeisiin, lihan ja juuston leikkuukoneita sekä reikäkortteja. Vuonna 1914 Thomas J. Watson Sr aloitti yrityksen johdossa, ja toi jo tuolloin THINK-sloganin yritykseen. Vuonna 1924 C-T-R nimi muuttui IBM:ksi (International Business Machines). Juuri ennen isänsä kuolemaa, vuonna 1952, Thomas J. Watson Jr aloitti toimitusjohtajana, ja hänen valtakautensa kesti aina vuoteen 1971. Näin Watsonien suku johti IBM:ää noin 57 vuoden ajan.

Nykyisin IBM Watson on järjestelmä, joka pystyy vastaamaan normaalilla kielellä esitettyihin kysymyksiin. Järjestelmä analysoi valtavia määriä dataa ja pyrkii löytämään datasta relaatioita, trendejä yms. Watson tuli tunnetuksi voittamalla miljoonan dollarin palkinnon Jeopardy-nimisessä televisiotietokilpailussa. Watson:n ”älyä” käyettään nykyään mm. sääennusteiden teossa, rahoituspalveluyrityksissä huijausyritysten havainnoinnissa sekä ennen kaikkea terveydenhuollon apuna.

Toimintaympäristö

IT-ala käy läpi suurta mullistusta mm. pilviteknologioiden, mobiilijärjestelmien, IoT (Internet of Things), blockchain (lohkoketjuteknologia), koneoppimisen (datan analysointi) alueilla. Myös IBM on suuren muutoksen keskellä. Muutostyö alkoi jo vuonna 2013 ja se on käynnissä vielä vuonna 2017. Yhtiö on myynyt liiketoimintojaan sekä tehnyt suuria investointeja mm. IBM Watsonin kaupallistamiseen sekä data- ja pilvipalveluihin. IBM käyttääkin 5 – 6 miljardia dollaria vuosittain tuotekehitykseen.

Noin 65 prosenttia IBM:n myynnistä tulee Yhdysvaltojen ulkopuolelta, jolloin yrityksen toimintaan liittyy valuuttakurssien muutoksista aiheutuva riski. Varsinkin niissä tilanteissa, missä myyntituotot ja tuotantokustannukset ovat eri valuutoissa. Myös valuuttasäännöstely joissain maissa voi rajoittaa tytäryhtiöiden voitonjakoa maan rajojen ulkopuolelle. Yritys pyrkii suojautumaan valuuttakurssimuutoksia vastaan mm. sopimuksilla ja valuuttajohdannaisilla.

Osake ja omistajat

IBM, tai silloin vielä nimellä CTR, listautui New Yorkin pörssiin (NYSE) jo vuonna 1916. Yrityksen osakkeista noin 60 prosenttia on institutionaalisten sijoittajien omistamia. Suurin omistaja, 6,9 prosentin osuudella, on Berkshire Hathaway, mikä on maailman rikkaimpiin ihmisiin kuuluvan Warren Buffett:n luotsaama sijoitusyhtiö.

Lue myös IBM:n: Talousmentor-yritysanalyysi ⇒

TÄRKEÄÄ: Vastuunrajaus

Advertisements