Sponda Oyj

Viimeksi päivitetty 6.5.2017

Suomen 90-luvun pankkikriisin sanotaan alkaneen 19.9.1991, kun SKOP (Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki) päätyi Suomen Pankin hallintaan. Sponda perustettiin noin kuukautta myöhemmin eli 14.10.1991, jonne Suomen Pankki siirsi SKOP:n sijoituskiinteistöt sekä osakesijoitukset.


Sponda logo

Talousmentor-yritysanalyysi ⇒
Yrityksen sijoittajasivut
Kauppalehti


Sponda Oyj on toimitilojen vuokraukseen sekä kiinteistöjen kehittämiseen ja omistamiseen erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Sponda toimii Suomessa pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kaupungeissa sekä Venäjällä Pietarissa ja Moskovassa.

Spondan strategian mukaan yhtiö aikoo luopua Venäjän-liiketoiminnoista ja logistiikkakiinteistöistä. Q1/2017 strategia on edennyt niin, että logistiikkakiinteistöjä on jäljellä noin 83 miljoonan (Q2/2013: 410) ja Venäjän-liiketoiminnoista noin 114 miljoonan (Q2/2013: 268)  euron arvosta.

Spondalla on 169 kiinteistökohdetta ja sijoituskiinteistöjen käypä arvo 31.3.2017 oli noin 3,8 miljardia euroa. Vuoden 2016 alussa yhtiö hanki Helsingin keskustasta kuusi Forumin kiinteistöä 576 miljoonalla eurolla. Työntekijöitä Spondalla on 107 henkilöä (31.12.2016).

Spondan toimitusjohtajana toimii Kari Inkinen (s. 1957), joka aloitti tehtävässään 1.6.2005.

Toimintaympäristö

Sponda listaa riskeikseen Suomen ja Venäjän talouden kehityksen, joka vaikuttaa vuokralaisten maksukykyyn sekä vuokrausasteeseen. Ruplan valuuttakurssi on myös riski, sillä vaikka kiinteistönhoidon kulut ovat ruplissa, niin alkuperäiset investoinnit on tehty euroissa. Yhtiö käyttää myös valuuttajohdannaisia suojautuakseen valuuttakurssimuutoksia vastaan.

Rupla-riskiä hallitakseen yhtiö on tehnyt vuokrasopimusten hinnat 50 prosenttisesti dollarimääräisinä. Sponda on kuitenkin joutunut neuvottelemaan vuokranalennuksista ruplan voimakkaan arvonalentumisen johdosta useiden vuokralaisten kanssa.

Venäjän toimintojen vaikeaa tilannetta kuvastaa noin 25 miljoonan euron liiketappio tilikaudella 2015. Kuten todettua, niin Sponda aikoo luopua Venäjän toiminnoistaan lähivuosien aikana.

Osake ja omistajat

Spondan osake listattiin Helsingin pörssin 1.6.1998 tunnuksella SDA1V. Suurimmat omistajat ovat Mercator Invest Ab (ent. Forum Fastighets Ab) 28,1 %, HC Fastigheter Holding 10,1 % ja Varma 8,6 %. Muilla omistajilla on alle 2 prosentin omistusosuudet.

Osakkeen vaihto on noin 1,8 miljoonaa euroa päivässä, mikä on riittävän likvidi piensijoittajan näkökulmasta.

Lue myös Spondan Talousmentor-yritysanalyysi ⇒

TÄRKEÄÄ: Vastuunrajaus

Advertisements