Trelleborg

Viimeksi päivitetty 24.9.2018

Ruotsalainen Trelleborg on yksi maailman johtavista kumi- ja polymeerituotteiden valmistajista. Yhtiön ratkaisuja käytetään mm. tiivisteinä (ikkuna, nesteet, putket, laivat, lentokoneet, yms.), äänieristeinä, tärinän vaimentamiseen, ajoneuvojen renkaissa, päällystetyissä kankaissa jne. Yhtiö toimii 50 maassa ja sillä on noin 23 150 työntekijää. Trelleborgin markkina-arvo on noin 51 miljardia SEK.

Trelleborgin historia ulottuu vuoteen 1905, kun Henry Dunker ja Johan Kock perustivat Trelleborgs Gummifabriks AB:n. Yhtiö valmisti kumista mm. kalosseja ja polkupyörien renkaita. 1930-luvulla mukaan tulivat autojen ja moottoripyörien renkaat sekä erilaiset vapaa-ajan tuotteet (kumiveneet, uimarenkaat, ilmapatjat yms.).

1980-luvulla yhtiö laajeni nopeasti Trelleborgista tuli globaali teollisuusyhtiö. 2000-luvun taitteeseen tullessa yhtiö kävi jälleen muodonmuutoksen, missä aikaisempia syntyneitä rönsyjä karsittiin. Trelleborgista alkoi muotoutua nykyisenlainen erilaisiin kumi- ja polymeerituotteisiin keskittynyt teollisuusyritys.

Toimitusjohtaja ja osake

Trelleborgin toimitusjohtajana toimii Peter Nilsson (s. 1966), joka aloitti tehtävässään vuonna 2005. Yhtiöön hän oli tullut jo vuonna 1995, joten hänellä on pitkä työkokemus Trelleborgissa.

Trelleborgin osake listattiin Tukholman pörssiin vuonna 1964. Listattuna on yhtiön B-osake (1 ääni yhtiökokouksessa), mutta osakesarjaan kuuluu myös A-osake (10 ääntä yhtiökokouksessa). Osakkeen vaihto on riittävän laajaa piensijoittajan tarpeisiin.

Kaikki A-sarjan osakkeet omistaa Dunker Interests, mikä on muodostunut perustajan Henry Dunkerin testamenttaamasta tai lahjoittamasta omaisuudesta. Dunker Interests on Trelleborgin suurin omistaja ja sillä on 54 prosentin äänioikeus yhtiökokouksessa (10,5 % osakkeista). Se siis päättää, mitä Trelleborgissa tapahtuu. Lisätietoja omistuksesta ja sen missiosta voi lukea osoitteesta: http://www.trelleborg.com/en/investors/the–trelleborg–share/faq–the–dunker–interests–and–trelleborg

Muista suuria omistajia ovat erilaiset rahastot Didner & Gerge Funds (2,9 % äänistä), AMF Insurance & Funds (2,9 %) ja First Swedish National Pension Fund (1,6 %).

Toimintaympäristö

Kuten edellä jo todettiin, niin Trelleborgin tuotteita ja ratkaisuja käytetään tiivisteinä (ikkuna, nesteet, putket, laivat, lentokoneet, yms.), äänieristeinä, tärinän vaimentamiseen, ajoneuvojen renkaissa, päällystetyissä kankaissa jne. Tuotteita käytetään kirjaimellisesti maasta taivaisiin eli mm. sukellusveneissä ja porauslautoilla, laivoissa, maatalouskoneissa, rautateillä, lentokoneissa ja avaruudessa.

Oheinen kuvakaappaus kuvaa käyttökohteiden monimuotoisuutta.

trelleborg-solutions
Kuva: http://www.trelleborg.com/en/our–solutions

Globaalit megatrendit, kuten kaupungistuminen ja väestönkasvu sekä lisääntyvä tavaroiden kuljetus ja siirto lisäävät tarvetta Trelleborgin erilaisille ratkaisuille.

Globaalisti toimivana yrityksenä Trelleborg altistuu valuuttakurssimuutoksille. Yhtiö arvioi, että kruunun 5 prosentin muutos keskeisiin valuuttoihin (EUR, GBP, USD) nähden toisi noin 110 miljoonan kruunun vaikutuksen liiketulokseen (2017).

Yhtiö nimeää keskeisimmiksi kilpailijoikseen mm. Freudenberg sekä rengasvalmistajat Bridgestonen, Continentalin ja Hutchinsonin.

Lue myös Trelleborgin Talousmentor-yritysanalyysi ⇒

TÄRKEÄÄ: Vastuunrajaus

Mainokset